Poikkeuksellisen viileä kevät näkyy Kevätseurannassa

TIEDOTE

Tämän kevään sää on ollut Ilmatieteenlaitoksen mukaan tavanomaista viileämpi. Suurta osaa maata peittää edelleen lumivaippa ja yöpakkasia esiintyy varsinkin Keski- ja Pohjois-Suomessa. Viileä sää ja myöhäinen kevät näkyvät myös Kevätseurannan havaintomäärissä.  

”Niin sanottuun normaaliin kevääseen verrattuna havaintoja on huhtikuun loppuun mennessä kertynyt yleensä noin 6000 kappaletta 35 lajista. Tänä vuonna Vapun päivään herätessä havaintoja oli kertynyt puolet vähemmän, vain noin 3300 havaintoa 30 lajista”, kertoo Kevätseurannan kampanjakoordinaattori Saara Heikkinen.  

Vuonna 2020 havaintoja taas tuli poikkeuksellisen paljon. Silloin huhtikuun lopussa havaintoja oli jo yli 8500. ”Vuoden 2020 havaintomääriä ei kannata edes verrata. Silloin kevät taas oli poikkeuksellisen lämmin ja maailman tilannekin oli sellainen, että ihmiset innostuivat enemmän luontoon retkeilemään”, Heikkinen pohtii.  

Kevätseurannan kannalta toukokuu on kuitenkin kaikkein kiireisin kuukausi, ja havaintoja on pelkästään toukokuussa tullut vuosittain lähes 4000. Lämpimämmät retkeilysäät, lumien sulaminen ja suurempi lajimäärä varmasti lisäävät havaintoja tänäkin vuonna. 

Viileän sään lisäksi havaintomääriin vaikuttaa myös se, että tämän vuoden teemalajeista osa on vasta myöhäiskevään lajeja – laiduntavia lampaita ja lehmiä sekä keto-orvokin ja kulleron kukintaa odotetaan vasta myöhemmin tässä kuussa. Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa havainto keto-orvokista on kuitenkin tehty jo vapunaattona Paraisilla.  

Muita toukokuussa kukoistuksensa aloittavia lajeja ovat valkovuokot, lehtotuomet sekä rentukat. Koivun lehdet puhkeavat ja paluumuuttajina odotetaan pajulintuja, tuulihaukkoja sekä tervapääskyjä. Talviuniltaan alkavat puolestaan herätä siilit ja vaskitsat, joista molemmista on Kevätseurantaan tullut jo muutama havainto.

Vaikka ensi viikonlopuksi onkin luvattu koko maahan hieman epävakaista säätä, ei anneta sen haitata Kevätseurantaa! Tulosta kevätretkellesi mukaan verkkosivuiltamme kevätseurantakortti tai tallenna havaintosi näppärästi vaikka puhelimella sähköisen havaintolomakkeen avulla. Molemmat löydät osoitteesta www.kevatseuranta.fi. Erityisen kiinnostuneita olemme tulevana viikonloppuna tehdyistä havainnoista. 

Ota seurantaan Kevätseurannan oma Instagram-tili @kevatseuranta! Jaamme siellä muun muassa lajitietoa sekä materiaalia Kevätseurannan tueksi. Muistathan lisäksi jakaa omia keväisiä kuviasi Instagramissa aihetunnisteella #kevätseuranta ja merkitä mukaan Kevätseurannan tilin @kevatseuranta sekä Luonto-Liiton tilin @luontoliitto. Fiilistelemme kevättä ja jaamme Kevätseurannan Instagram- ja Facebook-tilin tarinoissa joka sunnuntai kolme parasta kevätkuvaa maininnan kera!  

Lisätiedot

Saara Heikkinen, Kevätseurantakoordinaattori, saara.heikkinen@luontoliitto.fi   
Puh. 044 338 1543 

Ilona Tuovinen, Luonto-Liiton ympäristökasvatuspäällikkö, ilona.tuovinen@luontoliitto.fi   
Puh. 045 1271226  

Kevätseurannan omat sosiaalisen median kanavat:   
   
www.facebook.com/kevatseuranta   
www.instagram.com/kevatseuranta  

Kuva: Riina Pippuri

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Suden aika 2025

Suomen susiuutisia lukiessa ei uskoisi, millainen maailmantilanne on tällä hetkellä. Poliitikot pääministeriä ja valitettavasti myös ympäristöministeriä myöten julistavat aloittavansa susien metsästyksen, koska tilanne on ”kestämätön”.  Mitään valtavaa muutosta petovahingoissa tai susien lukumäärässä ei tosin ole ollut. Korkeintaan paniikin, pelon ja vihan määrä on kasvanut.

Lue lisää

Luontoliiton leirikesä kutsuu ikimuistoiseen seikkailuun! 

Haluatko kokea unohtumattomia luontohetkiä luonnonhelmassa? Kaipaatko irtautumista arjen hälinöistä ja rutiineista? Kiinnostaako sinua luonnon tutkiminen ja luonnossa liikkuminen? Luontoliiton leireillä pääset kokemaan tätä kaikkea ja paljon muuta. Pakkaa siis reppusi ja suuntaa kohti Luontoliiton kesäleiriä!

Lue lisää
vetoomus pikamuodista

Allekirjoita vetoomus: pikamuodin haittoihin puututtava

Ranskan parlamentti hyväksyi keväällä 2024 lakiesityksen, jolla vähennettäisiin pikamuodin ympäristövaikutuksia. Esityksen toimenpiteitä ovat esimerkiksi kaikkein halvimpien tekstiilien mainontakielto, pikamuodin ympäristöjalanjäljen sanktiomaksu sekä halpamuotia kuljettaville lennoille määrättävät

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.