Mitä Kevätseurannassa on havaittu kuukauden aikana?

töyhtöhyyppä

Kevätseuranta-kampanja alkoi noin kuukausi sitten. Maaliskuu on ollut lauha ja tuonut runsaasti havaintoja kevään merkeistä.

Laulujoutsenen muutto on edennyt jo hyvinkin pohjoiseen. Pohjoisimmat havainnot ovat Utajärveltä ja Kajaanista. Muutama peippohavainto on tullut lisää, mutta havaintoja on edelleen vain lounais- ja etelärannikolta. Töyhtöhyyppiä on havaittu jo Vaasan korkeudella ja sisämaassa Lemissä asti.

Kiuru on levinnyt etelästä sisämaahan päin Sastamalaan saakka. Rannikolla kiuru on runsastunut, ja sitä on nähty jo kymmenpäisinä parvina pelloilla. Kottaraista on nähty jo Kanta-Hämeessä. Ensimmäinen naurulokki on nähty Helsingissä. Kurkia on ilmoitettu pari yksilöä lounaisrannikolta. 

Yksi tuulihaukka on ilmoitettu Forssasta, mutta tämä ei välttämättä kerro tuulihaukkojen vähyydestä tai ettei niitä olisi vielä palannut maisemiin (niitä saattaa myös talvehtia), vaan ennemminkin siitä, että se on suurelle yleisölle suhteellisen vieras ja ehkä vaikeasti tunnistettava tai vaikeasti havaittava laji. 

Leskenlehti kukkii jo Vaasassa asti. Leskenlehtihavainnot ovat pääosin rannikon tuntumasta ja edelleen aika satunnaisia. Turun seudulla ja saaristossa on nähty kuitenkin jo runsaita, useiden kymmenien kukkien esiintymiä. 

Lämpö on herätellyt kekomuurahaiset kömpimään keon ulkopuolelle monella paikkakunnalla Tampereen, Porin, Turun ja Helsingin rajaamalla alueella. Seitsenpistepirkkoja on näkynyt jo Kanta-Hämeessä. Matelijoitakin on nähty liikkeellä. Kyy ja sisilisko on ilmoitettu. 

Lakaisukoneita on ollut liikkeellä Vaasassa ja Valkeakoskella asti. Turun, Salon ja Helsingin seuduilta on tullut useampia havaintoja lakaisukoneista. Krookus kukkii Turussa jo runsaana. 

Viimeisen viikon aikana tulleet runsaat lumisateet ovat hidastaneet kevään etenemistä, mutta nyt maa on jo lumeton suurelta osin Pohjanmaalla, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.

Kolmantena Kevätseuranta-viikonloppuna päivälämpötila voi olla pohjoisintakin Lappia myöten jopa viisi astetta plussalla. Lounais-Suomessa lämpötila saattaa nousta kymmeneenkin asteeseen. Kuukausiennusteen mukaan sää on myös tulevina viikkoina tavanomaista lämpimämpi.  

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Luontoliiton leirikesä kutsuu ikimuistoiseen seikkailuun! 

Haluatko kokea unohtumattomia luontohetkiä luonnonhelmassa? Kaipaatko irtautumista arjen hälinöistä ja rutiineista? Kiinnostaako sinua luonnon tutkiminen ja luonnossa liikkuminen? Luontoliiton leireillä pääset kokemaan tätä kaikkea ja paljon muuta. Pakkaa siis reppusi ja suuntaa kohti Luontoliiton kesäleiriä!

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.