Luontoliiton kevätseuranta käynnistyy talvisissa tunnelmissa viikonloppuna. “Jokainen havainto on tärkeä!”

Kevätseuranta alkaa

Lasten ja nuorten ympäristöjärjestö Luontoliitto ja Luonnontieteellinen keskusmuseo kannustavat kansalaisia keräämään luontohavaintoja Kevätseuranta-kampanjassa, joka alkaa helmikuussa ja päättyy toukokuun lopussa. Havainnot ovat tärkeää kansalaistiedettä, jonka avulla saadaan tutkittua tietoa lajeista ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksesta niihin.

Päivä on Suomessa alkanut pidetä ja valo lisääntyä, mikä merkitsee kevään lähestymistä.

Vaikka lumi on vielä maasssa, helmikuun kolmannella viikolla voi jo valmistautua havainnoimaan kevään etenemistä, kun lasten ja nuorten ympäristöjärjestö Luontoliiton perinteinen Kevätseuranta-kampanja käynnistyy.

Kyseessä on yhdessä Luonnontieteellisen keskusmuseon kanssa järjestettävä kampanja, jonka aikana kerätään kansalaisten havaintoja kevään lajien esiintymisestä. Havaintoja voi ilmoittaa verkko- tai paperilomakkeilla sekä Inaturalist-sovelluksen avulla ja ne toimitetaan Suomen lajitietokeskuksen tietokantaan.

“Kuka tahansa voi osallistua Kevätseurantaan ja auttaa samalla tutkijoita työssään. Aikaisempaa lajituntemusta ei tarvita ja jokainen havainto on tärkeä”, kertoo Luontoliiton ympäristökasvatuksen päällikkö Teija Peura. “Kevätseurannan havainnoista saadaan arvokasta tietoa esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksesta luontoon ja eri kasvi- ja eläinlajeihin”.

Ensimmäisiä havaintoja odotetaan Etelä-Suomesta heti kun sää alkaa lämmetä.

Kevätseurannassa tarkastellaan kahta asiaa: seurantalajien ensihavaintoja sekä lajien runsastumista kevään aikana. Ensihavaintoja voi ilmoittaa milloin vain. Lajien runsautta arvioidaan kahden viikon välein seitsemänä kevätseurantaviikonloppuna.

Koulut voivat osallistua havainnnointiin huhtikuussa järjestettävän koululaisviikon aikana 7.12.4.

Tulosten perusteella Luontoliitto muodostaa kokonaiskuvan kevään etenemisestä Suomessa. Lisäksi seuranta antaa mahdollisuuden tutkia eri vuosien välisiä vaihteluita.

Viime vuonna kerättyjen havaintojen avulla huomattiin, että kevät eteni nopeasti, ja esimerkiksi voikukka oli varhain kukassa.

Kevätseuranta täyttää 50 vuotta. Juhlavuoden teemana “Yhdessä kevääseen“

Kevätseuranta on yksi Luontoliiton pitkäikäisimmistä kampanjoista: kevään tuloa on seurattu jo 1950-luvulta lähtien ja yhtäjaksoisesti vuodesta 1976. Tänä vuonna juhlitaan kampanjan 50-vuotisjuhlaa.

Kevätseurannasta onkin muodostunut perinteikäs traditio monelle luontoharrastajalle.

Juhlavuoden teema on “Yhdessä kevääseen”. “Kevätseurantaa on tehty yhdessä jo 50 vuotta, ja teeman mukaisesti kannustamme kaappaamaan kaverin, kumppanin, sukulaisen tai siipan mukaan toivottamaan kevättä tervetulleeksi ja havainnoimaan luontoa yhdessä. Kevätretkeily sopii myös esimerkiksi työporukalle, kamarikuorolle tai turistiryhmälle. Yhdessä on hyvä olla. Kyseessä on myös strategia, jonka avulla menestyy niin oma kuin lukemattoman moni muukin laji”, Peura kertoo.

Myös vuoden teemalajeissa näkyy yhdessä oleminen: niitä ovat porukalla lentävät hanhien muuttoparvet, yhtenä perheenä kuhisevat kekomuurahaiset, hyönteisten avulla kukkiva paju, ja kimalaiset, jotka puolestaan pöyttävät kasveja. Havaintoja voi ilmoittaa myös yhdessä piknikille kerääntyvistä ihmisistä.

Kampanjaan voi osallistua ihan jokainen luonnosta kiinnostunut. Kaikkia lajeja ei tarvitse osata tunnistaa, tärkeintä on havainnoida kevättä avoimin mielin. Jokainen havainto on tärkeä.

Lisätietoja:

Tuuli Hongisto, Luontoliiton viestintäpäällikkö
puh. 044 902 0855
tuuli.hongisto@luontoliitto.fi

www.luontoliitto.fi
www.kevatseuranta.fi

Kuvia Kevätseurannan teemalajeista voi ladata Luontoliiton kuvapankista

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Nuorten ympäristöhuippukokous 2026 järjestettiin Helsingin Paasitornissa

Nuorten ympäristöjulkilausuma julki: nuoret vaativat päättäjiltä nopeita ja oikeudenmukaisia ympäristötekoja

Suomen lapset ja nuoret ovat koonneet yhteisen ympäristöjulkilausuman, jossa vaaditaan muun muassa ympäristölle haitallisten tukien lopettamista, luontolain säätämistä ja ilmastoriskien nostamista osaksi kansallista turvallisuutta. Julkilausuma luovutettiin päättäjille Nuorten ympäristöhuippukokouksessa Helsingin Paasitornissa 23.5.2026 ja sen valmis versio on nyt julkaistu. 

Lue lisää
Hae Luontoliiton hallitukseen

Hae mukaan Luontoliiton hallitukseen 

Oletko kiinnostunut vaikuttamisesta Luontoliitossa? Haluatko päästä kehittämään Suomen ainoan lasten ja nuorten oman ympäristöjärjestön toimintaa? Hae mukaan Luontoliiton hallitukseen jäseneksi tai  puheenjohtajaksi!

Lue lisää

Merkityksellisiä luontotekoja ja iloisia hetkiä vuonna 2025 – inspiroidu Luontoliiton värikkäästä vuosikertomuksesta!

Luontoliiton vuosi 2025 oli täynnä merkityksellisiä luontotekoja, iloa ja hyvinvointia luovia hetkiä sekä uskoa siihen, että yhdessä me voimme muuttaa suuntaa – lasten ja nuorten tulevaisuuden hyväksi. Toimintamme kasvoi edelleen, ja tarjosimme tuhansille lapsille ja nuorille mahdollisuuden kokea luonnon hyvinvointivaikutuksia sekä toimia itse luonnon ja oman tulevaisuutensa puolesta.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.