Kevät antaa tilaa kesälle

TIEDOTE

Tämän vuoden Kevätseuranta sai ansaitsemansa päätöksen, kun luonto puhkesi kevätkukoistukseensa toukokuun puolen välin jälkeen muutamien lämpimämpien, jopa hellerajat ylittävien päivien siivin.  

Koivut puhkesivat lehteen nopeasti, tuomet kylpivät kukkamerissä ja mustikan kukat koristivat metsiä kesäkuun alussa jo lappia myöten. Kevät on siis edennyt jo pitkälle pohjoisessakin ja kesäkuun alku onkin säillään luvannut upeaa kesää.  

Kevätseurantaan osallistui jälleen yli tuhat innokasta kevään tarkkailijaa, ja havaintoja on tähän mennessä kertynyt yli 8000. Havainnot jäivät kuitenkin hieman alle vuosittaisen keskiarvon, joka on noin 10 000 havaintoa. ”Vähempää havaintomäärää saattaa selittää se, että havainnoitavaa oli alkukeväästä verrattain vähän, kun useat lajit ilmestyivät hieman totutusta aikataulusta myöhässä. Toisaalta uutta havainnoitavaa riitti aivan viimeiselle Kevätseuranta-viikonlopulle asti”, kertoo Kevätseurannan kampanjakoordinaattori Saara Heikkinen. Esimerkiksi kielot ja kullerot eivät juuri ehtineet kukkimaan ennen viimeistä Kevätseuranta-viikonloppua. 

Kaikkein eniten havaintoja keräsi tänäkin keväänä odotetusti laulujoutsen. Lähes yhtä paljon havaintoja tuli kuitenkin myös peiposta ja hieman yllättäen nokkosperhosesta. Aiempi pronssimitalisti on ollut nimittäin usein leskenlehti, mutta tänä keväänä siitä kertyi havaintoja vasta viidenneksi eniten. Vähiten havaintoja tänä keväänä tuli ymmärrettävästi hankalasti havaittavasta lepakosta sekä kukintansa myöhään aloittaneesta oravanmarjasta. 

Koska teemalajit olivat tänä vuonna osittain myöhäiskevään lajeja, niistä eniten havaintoja keräsivät tutut kimalainen sekä kottarainen, joita on voinut seurata jo pitkälti alkukeväästä. Perää teemalajihavainnoissa pitävät kullero, joka alkoi vasta aloitella kukintaansa viimeisenä Kevätseuranta-viikonloppuna sekä lehmät ja lampaat laitumella, jotka viileistä säistä johtuen pääsivät kovin myöhään ulos.   

Vaikka Kevätseuranta-viikonloput ovatkin tältä erää ohi, muistathan kuitenkin, että voit lähettää havaintosi vielä 30.6.2022 asti! 

Kevätseuranta ja Luonto-Liitto kiittävät kaikkia osallistujia ja toivottavat ihanaa alkavaa kesää!

Lisätiedot:  

Ilona Tuovinen, Luonto-Liiton ympäristökasvatuspäällikkö, ilona.tuovinen@luontoliitto.fi  
Puh. 045 1271226 

Kevätseurannan omat sosiaalisen median kanavat:  
  
www.facebook.com/kevatseuranta  
www.instagram.com/kevatseuranta 

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Suden aika 2025

Suomen susiuutisia lukiessa ei uskoisi, millainen maailmantilanne on tällä hetkellä. Poliitikot pääministeriä ja valitettavasti myös ympäristöministeriä myöten julistavat aloittavansa susien metsästyksen, koska tilanne on ”kestämätön”.  Mitään valtavaa muutosta petovahingoissa tai susien lukumäärässä ei tosin ole ollut. Korkeintaan paniikin, pelon ja vihan määrä on kasvanut.

Lue lisää

Luontoliiton leirikesä kutsuu ikimuistoiseen seikkailuun! 

Haluatko kokea unohtumattomia luontohetkiä luonnonhelmassa? Kaipaatko irtautumista arjen hälinöistä ja rutiineista? Kiinnostaako sinua luonnon tutkiminen ja luonnossa liikkuminen? Luontoliiton leireillä pääset kokemaan tätä kaikkea ja paljon muuta. Pakkaa siis reppusi ja suuntaa kohti Luontoliiton kesäleiriä!

Lue lisää
vetoomus pikamuodista

Allekirjoita vetoomus: pikamuodin haittoihin puututtava

Ranskan parlamentti hyväksyi keväällä 2024 lakiesityksen, jolla vähennettäisiin pikamuodin ympäristövaikutuksia. Esityksen toimenpiteitä ovat esimerkiksi kaikkein halvimpien tekstiilien mainontakielto, pikamuodin ympäristöjalanjäljen sanktiomaksu sekä halpamuotia kuljettaville lennoille määrättävät

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.