Kevätseurannan teema 2016: Puut ja pensaat

Alkukesästä kajautettavassa, hieman kuluneessa yhteislaulussa tunnustetaan, kuinka kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Mekin seuraamme tänä vuonna jopa 14 lajin kukkimista, mutta aktivoidumme kauan ennen kesäkuuta – ja pääosin muista kuin kauneussyistä.

Kevätseurannan teemana on tänä vuonna puut ja pensaat, sillä haluamme tuoda esiin niiden keskeistä roolia monimuotoisen lajistomme ylläpitäjinä.

Yksittäistenkin puiden ja pensaiden lajikirjo voi olla henkeäsalpaavan suuri. Monimuotoisuuden kannalta tärkein puumme, haapa, antaa kodin tai ravinnonlähteen lähes tuhannelle eliölajille. Yli sata näistä ei selviäisi ilman haapaa lainkaan!

Vaahtera, tuomi ja näsiä tarjoavat kukkiessaan ravintoa keväällä herääville hyönteisille, kuten mehiläisille, kimalaisille ja kukkakärpäsille. Samalla hyönteiset pölyttävät puut ja pyörittävät palvelua, joka on myös meille ihmisille mittaamattoman arvokas.

Joskus hyönteishuomion seuraukset ovat myös kasvin kannalta ikävät tai lopulliset. Yhden kuolema on tietenkin myös muun elämän ehto, oli kyse sitten käävän pehmentämästä koivupökkelöstä tai liito-oravan pesäpaikaksi nakutetusta kolohaavasta. Kuollut puu ei ole menetetty, vaan se suorastaan kuhisee elämää.

Nyt keväällä olemme kuitenkin kiinnostuneempia elämän merkeistä, eli kukkimisesta ja lehtien puhkeamisesta.

Onks kukka hyvin, näkyyks lehdet?

Näsiän, vaahteran, tuomen ja haavan osalta toivomme kukkimishavaintoja. Koivusta seuraamme perinteiseen tapaan hiirenkorvien puhkeamista, ja pyydämme tällä kertaa vastaavia havaintoja myös haavanlehdistä.

Seuraamme teemalajien lisäksi tietysti myös tuttuja vakiolajejamme, joita riittää rantakäärmeestä kiuruun ja laulujoutsenesta lepakkoon.

Kevätseuranta ulottuu koko maahan, ja toivomme erityisesti havaintoja niiltä alueilta, joilla kevättä seurataan suhteessa harvemmin silmä- tai kiikariparein. Jokainen yksittäinenkin havainto on kuitenkin toivottu ja arvokas, teit sen sitten Hangossa tai Sevettijärvellä!

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Vuoden 2024 Luontokuvakisan voittaja Aino Naunin, 17v

Alle 18-vuotiaiden valokuvakilpailu alkaa 25.5.2026!

Luontoliitto ja Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry järjestävät alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille oman luontokuvakilpailun. Kilpailu alkaa 25.5. ja loppuu 15.9. Mukaan toivotaan kuvia kaikilta vuodenajoilta sekä eri-ikäisiltä lapsilta ja nuorilta. Alle 12-vuotiaille on oma sarja.

Lue lisää
Valkovuokot ovat aloittaneet kukintansa Etelä-Suomessa, josta on saatu yli 20 Kevätseuranta-havaintoa.

Kevätseuranta: Kevät on saapunut koko Suomeen

Kevään eteneminen on nyt selvästi havaittavissa koko Suomessa aina Lappia myöten, ja havaintoja on kertynyt jo yli 3 000. Eniten havaintoja on tehty linnuista – erityisesti laulujoutsenista, peipoista, töyhtöhyypistä ja naurulokeista, joita on havaittu jo satoja ympäri maata. Kuka tahansa voi osallistua ilmoittamalla havaintojaan Kevätseurannan verkkosivuilla.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.