Kuulokkeet korviin ja ulos!
Luontoliitto järjestää maksuttoman kevätseurannan kävelywebinaarin ammattikoululaisille osana Saku ry:n Liikevirtaa-kampanjaa. Liikevirtaa-kampanjassa lisätään yhteisöllisyyttä liikunnan ja vihreiden tekojen avulla.
Luontoliiton kevätseurantawebinaari kannustaa kävelylle ja tarkkailemaan kevään merkkejä. Webinaarissa tutustutaan 50-vuotiaaseen Kevätseuranta-kampanjaan ja tehdään kansalaistiedettä omassa lähiluonnossa.
Kenelle webinaari on suunnattu?
Webinaari on suunnattu ammattikoululaisille eri puolilla Suomea. Kuuntelemaan saa kuitenkin tulla kuka tahansa Kevätseurannasta kiinnostunut! Webinaari on maksuton eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.
Miten osallistun?
Kannustamme osallistumaan webinaariin oman puhelimen kautta ja samalla kevätkävelylle lähtien! Kävelyretken kohteeksi kannattaa valita jokin mieluisa luontokohde esimerkiksi oman oppilaitoksen läheltä.
Jos puhelimelta osallistuminen ei onnistu, voi webinaarin myös kuunnella ja katsoa sisätiloissa, esimerkiksi opetusryhmän kanssa luokassa, ja lähteä yhdessä kävelylle kuunteluosuuden jälkeen.
Webinaarin aikana et tarvitse mikrofonia tai kameraa.
Aika: ke 8.4.2025 klo. 10-10:45
Linkki webinaariin:
________________________________________________________________________________
Microsoft Teams -kokous
Liity: https://teams.microsoft.com/meet/37294989632251?p=Cig2TVXKITFTFy6x9l
Kokoustunnus: 372 949 896 322 51
Tunnuskoodi: 5ws2KR9b
Tekniikasta
Webinaari järjestetään Teams-alustalla.
Puhelimella osallistuaksesi sinun tarvitsee ladata Microsoft Teams -sovellus puhelimeesi, mutta et tarvitse tunnuksia. Kun olet ladannut sovelluksen, klikkaa kokouslinkkiä. Pääset myös koulutukseen sisälle antamalla sovellukselle kokoustunnuksen.
Mikäli sinulla herää kysymyksiä tai ilmenee ongelmia tekniikan kanssa, ota yhteyttä sofia.kaipainen@luontoliitto.fi / 040 820 7871.