Havaintoja Kevätseurannan avausviikolta

kiuru

1.3.2025

Kevätseurannan ensimmäisen seurantaviikonlopun sää oli lauha, muttei vielä merkittävän keväinen. Muutamia havaintoja seurannan lajeista on kuitenkin ilmoitettu.

Ensimmäinen kiuru on kuultu Turussa. Muuttavia laulujoutsenia on havaittu Sastamalassa, Hattulassa, Sipoossa ja Kemiönsaarella. Peippoja on ilmoitettu Kemiönsaarelta ja Helsingistä. Linnut saattavat olla myös talvehtineita, mutta pk-seudulla on kuultu myös jo peipon laulua, mikä on selvä kevään merkki.

Seitsenpistepirkko on herännyt. Näin varhaiset havainnot ovat yleensä rakennuksissa talvehtineita ja sisätiloissa havaittuja. Tavallisesti seitsenpistepirkkoa alkaa näkyä liikkeellä runsaammin vasta maaliskuun lopulla.  

Muutama hyttynen on ilmoitettu, mutta kyse lienee talvihyttysistä, eikä keväällä aktivoituvista verenimijöistä. Talvella voi havaita muun muassa lumikirsikkäitä eli “hapsenkakkiaisia”. Ne lukeutuvat vaaksiaisiin ja ovat sukua hyttysille. 

Sosiaalisessa mediassa on jo nähty kuvia kukkivista leskenlehdistä.

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Ympäristö- ja eläinjärjestöt luovuttivat joulutervehdyksen presidenttiparille

Ympäristö- ja eläinjärjestöt luovuttivat joulutervehdyksen presidenttiparille

Suomen Luonnonsuojeluliitto, Helsingin eläinsuojeluyhdistys, Greenpeace Suomi, Luontoliitto, SEY Suomen Eläinsuojelu, Animalia, Birdlife Suomi, Vegaaniliitto, Natur och Miljö ja WWF luovuttivat perjantaina 19.12. presidenttiparille perinteisen joulutervehdyksen. 

Tänä vuonna korin kokosi SEY ja siihen oli koottu kasvipohjaisia ja kotimaisia herkkuja. Korissa oli joulutervehdys myös Mäntyniemen kissoille ja pihapiirin linnuille.

Lue lisää

Luontoliiton lausunto maa- ja metsätalousministeriölle luonnoksesta asetukseksi alueellisen kiintiön nojalla salliittavasta suden metsästyksestä metsästysvuonna 2025-2026

Järjestöt toteavat tiedotteessaan, että suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on tehoton tapa ratkaista konflikteja ja se usein jopa pahentaa niitä. Kun suurpetojen sosiaalinen rakenne hajoitetaan se lisää konflikteja. Väitteelle, että sutta on metsästettävä, jotta niiden ihmisarkuus pysyisi yllä, ei ole tieteellistä näyttöä.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.