Susitietoa

Susi (Canis lupus) on koiraeläinten heimoon kuuluva petoeläin, joka elää laumassa. Suomessa susi on uhanalainen laji, jonka uhanalaisuuden merkittävin syy ja uhkatekijä on metsästys. Sutta kohtaan tunnetaan paljon turhaa vihaa ja pelkoa, vaikka yhteiselo suden ja ihmisen välillä olisi mahdollista saada onnistumaan varotoimenpiteiden avulla.

Susi lajinä

Susi (Canis lupus) on koiraeläinten heimoon kuuluva petoeläin. Luontaisesti sudet elävät perhelaumassa. Laumassa eläminen on sopeutuma suurten sorkkaeläinten saalistukseen. Saalistaessaan sudella on aseinaan tarkat aistit, vahvat kulmahampaat, lihasvoima ja -kestävyys sekä usein myös lauman yhteistyö.

Suomessa susi on uhanalainen laji, jonka uhanalaisuuden merkittävin syy ja uhkatekijä on metsästys.

Suomalaiset sudet painavat 20-50 kg, naaraat keskimäärin 35 kg, urokset  hiukan enemmän. Hartiakorkeutta sudella on 70-90 cm. Kuonosta hännän tyveen mitattuna ruumiin pituus on 100-145 cm, ja jatkona vielä noin 40 cm häntä.

Tavallisin suden väritys Suomessa on kellanharmaa, mutta myös hyvin vaaleita ja tummia yksilöitä tavataan. Hännässä, selässä ja hartioilla erottuu mustia karvoja, vatsapuoli on vaaleampi. Kesäkarva on punertavamman ruskeaa. Monesti sudella on vaaleat posket.

Suuresta pystykorvaisesta koirasta suden erottaa parhaiten suorana roikkuva häntä, vinot silmät sekä selkä suorana etenevä vaivaton ravi. Suden yläleuan raateluhammas on pituudeltaan 23-29 mm (koiralla enintään 22 mm) ja alaleuan 27-30 (koiralla enintään 26 mm).

Susilauma on tiivis sosiaalinen yksikkö, jonka kokoonpano vaihtelee ajan myötä. Pääsääntöisesti lauman muodostaa lisääntyvä pari eli niin sanottu alfapari ja sen eri-ikäiset pennut. Lauma elää ja saalistaa reviirillä, jonka alueella muita susia ei suvaita.

Suomessa susilaumojen reviirit ovat laajoja, keskimäärin 1000 km2. Suomessa on havaittu 3-13 yksilön susilaumoja. Keskimääräinen talviaikainen laumakoko Itä-Suomessa on 7 sutta.

Laumaelämä on evolutiivinen sopeutuma suurten saaliseläinten pyydystämiseen. Suomessa suden tärkein saaliseläin on hirvi. Talvisaikaan jopa yli 90% ravinnosta saadaan hirvestä.

Muita tärkeitä saalislajeja ovat metsäkauris, poro, valkohäntäkauris ja metsäpeura sellaisilla susialueilla, joilla niitä esiintyy. Varsinkin kesäaikaan susi pyydystää myös pienempää riistaa: jäniksiä, majavia, mäyriä, lintuja ja jyrsijöitä. Ulostenäytteiden perusteella susille kelpaavat myös hyönteiset, kala ja marjat.

Susilaumassa yksilöiden välillä on kiinteät suhteet, mutta keskinäinen arvojärjestys on selkeä. Johtaja seuraa laumanjäsenten viestejä ja päättää, milloin on aika lähteä saalistamaan. Hirven tai metsäpeuran kaataminen on susilaumallekin aina riskialtista. Hirven potku voi koitua saalistajan kohtaloksi. Siksi joitakin susia (esimerkiksi loukkaantuneita) voi houkuttaa helpompi saalis; lampaat, naudat ja joskus jopa pihakoirat.

Suden kiima-aika on keväällä, ja parittelu tapahtuu maalis-huhtikuussa. Kantoaika on noin 63 vrk. Poikaset (yleensä 3-7) syntyvät touko-kesäkuussa emon kaivamaan pesäkoloon tai syvennykseen.

Poikasten silmät avautuvat kahden viikon iässä, ja noin kuusiviikkoisina pennut alkavat liikkua myös pesän ulkopuolella. Parin kuukauden ikäiset pennut telmivät jo vilkkaasti pesän ympäristössä ja syövät lauman muiden jäsenien tuomaa lihaa. Puolen vuoden ikäisinä nuoret sudet alkavat olla täysikasvuisen kokoisia ja osallistuvat lauman mukana saalistukseen.

Suomessa suurin osa nuorista susista jättää synnyinlaumansa 11-14 kk iässä lähtiessään etsimään omaa elinaluetta ja kumppania. Osa nuorista susista jää synnyinlaumaan auttamaan uusien pentujen hoidossa. Viimeistään kaksivuotiaana sukukypsyyden saavuttaneet sudet kuitenkin lähtevät omille teilleen, sillä synnyinlaumassa niiden ei ole mahdollista lisääntyä. 

Nuoret sudet voivat vaeltaa satoja kilometrejä etsiessään itselleen paria ja sopivaa reviiriä. Näin Suomen susikannan ydinalueilta itäisestä Suomesta on vaeltanut susia viime vuosina myös Keski- ja Länsi-Suomeen, missä susia ei ollut elänyt sataan vuoteen.

Susikannan elinvoimasuus

Suomessa elää Luonnonvarakeskuksen julkaisemien viimeisimpien (06/2022) arvioiden mukaan noin 279-321 sutta. Suomessa susi on luokiteltu koko 2000-luvun ajan erittäin uhanalaiseksi lajiksi.

Tärkeimpänä yksittäisenä syynä kannan hupenemiselle on susien salametsästys, joka on laajamittaista metsästysrikollisuutta. Arviolta vain noin 10 % salametsästystapauksista tulee koskaan julki – sutta kohtaan tunnetaankin paljon turhaa vihaa ja pelkoa.

Susi ei ole ihmiselle yleensä vaarallinen. Sen aiheuttamat riskit ovat paljon pienempiä kuin esimerkiksi liikenteen riskit. Viimeksi suden on raportoitu tappaneen tai vahingoittaneen ihmistä 1880-luvulla. Tästäkin on epäselvyyttä, oliko kyseessä koiran ja suden risteymä.

Susi on tärkeä osa Suomen alkuperäisluontoa ja se on avainlaji, joka on vaikuttaa koko muuhun ekosysteemiin. Ihmisen ja suden rinnakkainelo samoilla alueilla on mahdollista. Suden ystäviä löytyy sekä maaseudulta että taajamista, myös seuduilta jossa susia liikkuu.  

Lajin kantaa voidaan kutsua elinvoimaiseksi, mikäli tarkasteltava populaatio tunnetaan hyvin, eikä se ole vaarassa hävitä tulevaisuudessa. Usein käytetty aikahaarukka tulevaisuudelle on seuraavat 100 vuotta. Uhanalainen laji puolestaan on vaarassa hävitä luonnosta.

Viimeisimmän Suomen lajien uhanalaisuusraportin (2020) mukaan susi on erittäin uhanalainen laji. Uhanalaisuuden kriteeri on, että populaation arvioitu koko on alle 250 lisääntymiskykyistä yksilöä. Suden uhanalaisuuden merkittävin syy ja uhkatekijä on metsästys.

Vuonna 2019 laaditussa Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa on asetettu tavoitteeksi elinvoimaisen minimikannan säilyttäminen. Siis pienin mahdollinen susimäärä, joka turvaa ekologisesti ja geneettisesti terveen susikannan säilymisen maassamme. Hoitosuunnitelmassa suden elinvoimaiseksi minimikannaksi on määritelty 25 lisääntyvää paria. Lisääntyvien yksilöiden määrä vaikuttaa populaation geneettisen monimuotoisuuden säilymiseen.

Pieni lisääntyvä populaatio on hyvin altis kaikille yksilöiden lukumäärään vaikuttaville tekijöille: sairaudet, onnettomuudet, ankarat olosuhteet, sattuma. Kanta voi pudota alle toivotun minimikoon, jolloin elinvoimaisuus on vaarassa. Näin on käynyt Suomen susikannalle salametsästyksen vuoksi. Havaittu susien häviäminen ei selity yksinomaan laillisella pyynnillä, luontaisella kuolleisuudella ja susien poismuutolla.

Arvio 25 lisääntyvän susiparin riittävyydestä geneettisesti elinvoimaisen susikannan säilyttämiseen perustuu oletukseen, että susikantamme saa säännöllisesti uutta verta Venäjän puolelta. Tuoreen geenitutkimuksen mukaan Suomi ei enää saa riittävästi vahvistusta susikantaansa Karjalan puolelta.

Suomesta vaeltavat sudet olisivat elintärkeitä myös Ruotsin ja Norjan pienelle ja eristyneelle susipopulaatiolle, joka kärsii jo vakavista sukusiittoisuuden ongelmista. Poikuekoot pienenevät, poikasten selviytyminen heikkenee ja perinnölliset sairaudet yleistyvät. Skandinavian nykyinen susipopulaatio ei ole enää pitkällä tähtäimellä elinvoimainen.

Kotieläinvahingot

Suden saalistusvietti

Kotieläinvahingot ovat seurausta suden luonnollisesta saalistusvietistä. Susi pyrkii muiden petojen tavoin optimaaliseen saalistukseen eli saamaan mahdollisimman hyvän saaliin mahdollisimman vähällä vaivalla. Se ei osaa tehdä eroa villin ja ihmisen omistaman saaliseläimen välille, vaan hyödyntää mahdollisuuden pyytää helppoa riistaa sellaisen tarjoutuessa.

Helppona saaliina näyttäytyvät suden silmissä myös aitaukseen suljetut kotieläimet tai ajossa olevat metsästyskoirat. Erityisesti kokemattomille, vanhuuden heikentämille tai sairaille susille ne tarjoavat houkuttelevan vaihtoehdon.

Ylenmääräinen tappaminen perustuu sekin suden saalistusvaistoon. Susi ei tapa ’tappamisen ilosta’, vaan ulottuvilla oleva saaliin ärsyke voi laukaista saalistusreaktion yhä uudelleen. Luonnon epävarmoissa olosuhteissa sudelle on hyödyllistä saalistaa silloin kun ruokaa on tarjolla, ja se pyrkii turvaamaan tulevan ravinnontarpeensa tappamalla varastoon.

Yli viiden lampaan menetykseen johtaneet vahingot ovat kuitenkin harvinaisia, vaikka niitäkin on tapahtunut (esim. 2021 Siikalatvassa 25 lammasta)

Yleensä susilaumat pyrkivät karttamaan ihmisasutusta, mutta sudet ovat yksilöitä ja saattavat joissain tapauksissa oppia hyödyntämään ihmisen tarjoamia ravintomahdollisuuksia. Vaihtelu susiyksilöiden välillä on suurta: poronhoitoalueen ulkopuolella katsotaan vain 10-20 % susikannasta aiheuttavan 80 % kaikista vahingoista. Erot susien välillä perustuvat paitsi yksilöllisiin taipumuksiin, myös eroihin elinympäristöissä sekä tarjoutuvien tilaisuuksien määrään ja toistuvuuteen.

Porovahingot

Porovahingot ovat yleisimpiä suden aiheuttamista kotieläinvahingoista. Vapaasti tuntureilla ja metsissä laiduntavia poroja on käytännössä lähes mahdotonta suojella saalistukselta, vaikka tokkapaimennusta käytetäänkin jonkin verran. Laskuissa on otettava huomioon, ettei kaikkia suden viemiä poroja löydetä, mutta myöskään kaikkia porovahinkoja ei tarkisteta.

Luonto-Liitto pitää keskeisenä ongelmana poronhoidon ja susikannan rinnakkainelossa sitä, että petovahinkojen korvausjärjestelmä ei tällä hetkellä toimi. Luonto-Liitto on vaatinut, että järjestelmän puutteisiin tulisi puuttua. Mallia voisi etsiä maakotkan aiheuttamien vahinkojen korvausjärjestelmästä, jossa korvaus perustuu paliskunnan alueella olevien kotkareviirien käyttöön ja poikastuottoon.

Lammasvahingot

Lampaat muodostavat toiseksi suurimman vahinkokohteen. Lammasvahingoille on tyypillistä, että niitä sattuu harvoin ja ennalta arvaamatta, mutta yksittäinen vahinko saattaa olla taloudellisesti hyvinkin suuri.

Lammas on sudelle sopivan kokoinen ja puolustuskyvytön saaliseläin, jonka taipumus kerääntyä ahdistettuna laumaksi ja lamaantua tekee siitä helpon uhrin. Lisäksi lampaat ja nautakarja laiduntavat Suomessa kesäisin kevyesti aidatuilla laitumilla, jotka ovat usein laaja-alaisia ja saattavat sijaita kaukanakin pihapiiristä. Susi tappaa jonkin verran myös nautaeläimiä.

Koiravahingot

Susi saalistaa joskus koiria ravinnokseen, mutta käy niiden kimppuun myös puolustaakseen reviiriään.

Itä-Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan noin puolet koirista viedään pihapiiristä ja loput metsästyksen yhteydessä. Pihoista suojaamattomia koiria vievät yleensä yksin liikkuvat sudet.

Metsässä koira saattaa houkutella sudet paikalle haukunnallaan, ja joutua tapetuksi joko riistana tai kilpailijana. Koiran menetyksen pelko on joillakin susialueilla jopa johtanut niiden perinteisen metsästyskäytön loppumiseen. Susivahinkojen korvauksista suurin osa käytetään juuri koiravahinkoihin.

Vahinkojen laajuus

Vuosittainen vaihtelu vahinkojen määrässä voi olla suurta, eikä kaikkina vuosina vahinkoja juurikaan tapahdu. Susivahinkojen yleisyys on sidoksissa sekä susien että kotieläintuotannon määrään.

Suden ja muiden suurpetojen aiheuttamien vahinkojen suhteellisesta suuruusluokasta saa hyvän käsityksen vertaamalla niitä muiden eläinten aiheuttamiin taloudellisiin vahinkoihin. Petojen aiheuttamat tappiot hyvitetään petoeläinvahinkojen korvaamisesta annetun asetuksen mukaisesti.

Esimerkiksi vuonna 2003 petovahinkoja korvattiin poronhoitoalueen eteläpuolella noin 120 000 euron edestä, joista 30 000 käytettiin susivahinkojen kattamiseen. Hirvi puolestaan aiheuttaa vuosittain pelkästään maa- ja metsätaloudelle monikymmenkertaiset, noin 5 miljoonan euron tappiot. Susi vähentää näitä tappioita pitämällä hirvikantaa aisoissa.

Ruotsalaisessa Grimsön tutkimuslaitoksessa tehdyn selvityksen mukaan suurpetojen niskoille vieritetyistä kotieläinten vammoista tai kuolemista jopa yli puoleen on löytynyt syyllinen muualta. Useimmiten tämä on ollut koira.

Koirat raatelevat vuosittain toisia koiria, poroja, lampaita ja muita pienempiä eläimiä. Vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen mukaan irti päästetyt metsästyskoirat aiheuttavat Keski-Suomessa yhtä palon lammasvahinkoja kuin sudet. Valtio ei korvaa koirien aiheuttamia vahinkoja.

Vahinkojen ennaltaehkäisy

Suden ihmiseen ja kotieläimiin kohdistamia vahinkoja ehkäistään susiaitojen, laumanvartijakoirien,  koirien suojaamisen ja aktiivisen karkottamisen avulla sekä  pitämällä rabies aisoissa ja turvaamalla suden saaliseläinkantojen riittävyys. Lisäksi susien tottumista ihmiseen on kaikin puolin vältettävä.

Petoaita

Suomeen on rakennettu viime vuosina petoaitoja, jotka tarjoavat tehokkaan keinon laiduntavien lampaiden ja muun karjan suojaamiseksi susilta ja muilta pedoilta. Sähköistetty petoaita eroaa tavallisesta paimenpoikajärjestelmästä vahvemman sähkövirtansa ja suuremman lankamääränsä ansiosta. Se myös rakennetaan maaston muotoja myötäileväksi, jotta susi ei pääse kaivautumaan aidan alitse.

Aina laidunten aitaaminen petoaidalla ei ole käytännöllistä tai edes mahdollista. Näissä tapauksissa voidaan eläimille rakentaa yöpymissuojaksi laitumen sisälle pienempi sähköinen aitaus tai umpinainen katos, johon eläimet siirretään yön ajaksi. Tämä lisää hoitotyötä, mutta pienentää merkittävästi muita kustannuksia.

Väliaikaisena ja nopeana ratkaisuna voi käyttää sähköistettyä nailonverkkoaitaa. Muualla maailmassa on käytetty menestyksekkäästi ensiapuna myös metsästäjille tuttua lippusiimaa tavallisen aidan lisänä. Lisäksi erilaisista ajastimen tai liikkeentunnistimen ohjaamista ääni-, ultraääni- ja valokarkottimista  (esim. foxlightt) voi olla tilapäistä apua.

Laumanvartijakoirat

Vanhin keino petoeläinvahinkojen estämiseksi on yli tuhat vuotta vanha. Laumanvartijakoirat ovat suuria ja voimakkaita koiria, joiden käyttö on edelleen monissa maissa yleistä ja jopa nousussa. Suomessa ei niiden käytöstä ole pitkää kokemusta, mutta tavoitteena on löytää Suomen oloihin sopivat käyttötavat.

Laumanvartijarotuja on kymmeniä. Monet niistä ovat vanhoja kansallisia paimenkoirarotuja, joiden ominaisuuksiin kuuluu suojeleva luonne, määrätietoisuus ja luotettavuus.

Laumanvartijakoiran työskentely perustuu siihen, että se leimautuu jo pentuna eläimiin, joita sen halutaan vartioivan. Koiran täytyy myös omaksua suojeltava laidunalue reviirikseen ja tietää, mitä vastaan sen halutaan aluetta suojelevan. Susisuoja perustuu ensisijaisesti koiran tai mieluummin useamman läsnäolon pelottavuuteen – koirat karkottavat sudet ensisijaisesti haukunnalla. Laumanvartijakoirien käytöstä on syytä ilmoittaa varoituskyltillä.

Koirien suojaaminen

Jos susien sietokykyä halutaan lisätä, koiravahinkoja pitää torjua onnistuneesti. Pihapiirissä koirat voidaan suojata susilta rakentamalla niille tukeva teräsverkkoaitaus. Tämän yksinkertaisen keinon käyttöä tulisi lisätä haja-asutusalueilla, eikä koiraa pitäisi koskaan jättää yöksi irti tai liekaan sidotuksi.

Koirien suojaamiseksi metsästystilanteessa ei sen sijaan ole vielä onnistuttu kehittämään varmasti toimivaa menetelmää.  Koekäytössä on ollut mm.  koirien sähköinen turvaliivi, joka toimii tavallisilla paristoilla ja antaa koiraa mahdollisesti purevalle sudelle voimakkaan sähköshokin. Tuote vaatii vielä lisäkehittelyä, samoin kuin vastaavanlainen pippuriliivi.

Myös erilaisten hajusteiden ja kulkusten käytön vaikutuksia tutkitaan. Tällaiset kokeilut saattavat tulevaisuudessa pelastaa monen koiran hengen, ja uusien menetelmien kehittämiseen tulisikin panostaa aiempaa enemmän.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen susipuhelinpalvelusta on joinakin vuosina saanut tietoa pannoitettujen susien liikkeistä. Metsästys voidaan siten suunnata alueille, joilla suden kohtaamisen riski on sillä hetkellä pienempi. Palvelun hyöty on kuitenkin rajallinen, sillä tutkimussusia on vain muutamia. Susipuhelinpalvelua on tuettu maa- ja metsätalousministeriön varoista, mutta pantaseurannan lisääminen vaatisi lisäresursseja susitutkimukselle.

Niillä alueilla, joilla susipuhelinpalvelu ei ole käytössä, voidaan aiottu metsästysalue tutkia etukäteen sudenjälkien löytämiseksi. Mikäli tuoreita jälkiä löytyy, on parasta vaihtaa paikkaa ennen koiran irti päästämistä.

Myös muilla yksinkertaisilla keinoilla voidaan pienentää vahinkoriskiä. Koiraa ei tule pitää tarpeettomasti irti ja se on syytä ottaa kiinni mahdollisimman pian ajon jälkeen. Koiralla voidaan käyttää tutkapantaa, jonka avulla sen paikantaminen on onnistuu nopeasti. Lisäksi ensimmäisen jahdin jälkeen tulisi siirtyä riittävän kauas seuraavaa ajoa varten, mikäli samana päivänä on tarkoitus ampua useampia eläimiä. 

Aktiivinen karkottaminen

Kun halutaan ehkäistä suden liikkuminen ihmisasutuksen liepeillä, on tärkeää sulkea kaikki ravinnoksi kelpaava pois sen ulottuvilta. Tällä tarkoitetaan lemmikkieläinten lisäksi muun muassa talous- ja teurasjätteitä. Myös valokuvaushaaskat tulee sijoittaa tarpeeksi etäälle asutuksesta. Jo asutuksen läheisyyteen tottuneita susia voivat viranomaiset yrittää karkottaa esimerkiksi kumiluodeilla tai valopistoolilla.

Tukea ennaltaehkäisyyn

Susivahinkojen ennaltaehkäisyä on tuettu valtion varoista. Vahinkojen estämisessä noudatetaan kustannusvastaavuusperiaatetta, jonka mukaan kohteen suojaaminen julkisin varoin ei ole perusteltua, mikäli suojauskustannukset ylittävät suojeltavan kohteen arvon.

Maa- ja metsätalousministeriö osoittaa harkinnanvaraisesti tukea petovahinkojen ennaltaehkäisyyn ja tutkimushankkeisiin. Petoaitamateriaalia on ollut tarjolla kysynnän mukaan. Ministeriö ei kuitenkaan rahoita aidan pystytyksestä aiheutuvia kuluja. Petoaidan rakentaminen on työlästä, ja vaatii yleensä talkoo- tai palkkatyövoimaa. Luonto-Liiton susiryhmä ja eräät muut järjestöt ovat osallistuneet susiaitojen rakentamiseen vapaaehtoisvoimin, mutta näin ei kyetä auttamaan läheskään kaikkia halukkaita.

Päävastuu susivahinkojen estämisestä sekä siihen liittyvästä materiaalien hankinnasta ja neuvonnasta on Metsästäjäin keskusjärjestöllä ja alueellisilla riistanhoitopiireillä. Alueelliset erot vastuun hoitamisessa ovat kuitenkin suuria.

Panostaminen susivahinkojen ennaltaehkäisyyn vaatii uudenlaista asennoitumista. Käytettävistä menetelmistä tulee tiedottaa tehokkaammin, ja lisäksi tarvitaan uusia, innovatiivisia ratkaisuja.

Vaikka vastuu eläinten suojaamisesta on niiden omistajalla, tulee yhteiskunnan turvata riittävät resurssit vahingonestoon. On kohtuullista, että susialueella asuville korvataan susista aiheutuvia lisäinvestointeja. Julkisten varojen painopistettä tuleekin muuttaa susivahinkojen korvaamisesta niiden ennaltaehkäisyyn. 

Kun vahinko on jo tapahtunut

Suden satunnainen vierailu taajama-alueella tai haja-asutusalueella asuvan ihmisen pihapiirissä ei ole häiriökäyttäytymistä. Susi pyrkii välttämään ihmisasutusta, mutta tiheämmin asutuilla alueilla on luonnollista, että toisinaan susi ja ihminen kohtaavat.

Mikäli jokin susiyksilö tai lauma kuitenkin erikoistuu koirien tai kotieläinten syömiseen, voidaan susille hakea ensin karkotuslupaa  ja viimeisenä keinona poikkeuslupaa. Näin estetään asenteiden kärjistymistä kaikkia susia kohtaan ja saadaan jatkuvat vahingot loppumaan. Susien ampumisen pitää olla kuitenkin vasta viimeinen keino ja direktiivinkin mukaan täytyy panostaa ensisijaisesti vahinkojen ennaltaehkäisyyn.

Sudenkaatolupien tulisi kohdistua vain toistuvasti vahinkoa aiheuttaviin susiin eli yksilöihin, jotka ovat oppineet käyttämään koiria tai karjaa ravinnokseen. Kohdistamalla luvat oikein voidaan estää suden tottumista ihmiseen.

Jos jollekin sudelle on saatu kaatolupa, olisi ehdottomasti varmistettava, että jahdin kohteena on oikea yksilö. Jos on tarkoitus ampua koko lauma, jahti pitäisi aloittaa nuorista yksilöistä. Johtajapari ei ahdistettunakaan jätä reviiriään ja on siten helpommin löydettävissä myöhemminkin. Nuoret yksilöt voivat sen sijaan harhailla pitkienkin matkojen päähän.

Tarvitaan toimiva korvausjärjestelmä

Vahinkojen minimoinnista huolimatta menetyksiä tulee aina tapahtumaan. Esimerkiksi porovahinkojen ennaltaestäminen on erittäin vaikeaa. Tämän vuoksi on olennaista, että käytössä on toimiva vahingonkorvausjärjestelmä.

Petovahingonkorvausjärjestelmää uudistettiin viimeksi vuonna 2009, jolloin petovahinkojen omavastuuosuus poistettiin ja lisättiin laskennallinen vasahävikkikorvaus poronhoitoalueelle. Vahingonkorvausjärjestelmää täytyy kehittää edelleen siitä lähtökohdasta, että susilla on oikeus kuulua Suomen luonnonvaraiseen eliöstöön.


Lisätietoja:

 http://mmm.multiedition.fi/sarvi/sarvet/3_2008/fi/susien_muutto.php

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161865

https://www.luke.fi/fi/seurannat/susikannan-seuranta 

http://www.suurpedot.fi/

https://wwf.fi/uutiset/2022/03/valppaat-vartijat-suojelevat-tiirinkosken-lampaita/

https://susilife.fi/fi/ajankohtaista/346?fbclid=IwAR3-3kaviabmHSlY4jQRaxmNOrci8kChi05Fw6dMl7oJ0v2pnfrEN1pxFSE

https://www.ruokavirasto.fi/henkiloasiakkaat/kalastus-metsastys-ja-villielaimet/vahingonkorvaukset/petovahingot/

Voit lahjoittaa myös

  • Suoraan tilillemme FI6215743007100637 viitteellä 5015010200.
  • Mobile Payn kautta numeroon 50523. Lisää kommenttikenttään haluamasi tuen saaja:
    o LUONTO (Luonto-Liitto, yleinen varainhankinta)
    o HARMAASUSI (susitoiminta)
    o HAPPI (ilmastotoiminta)
    o HONKA (metsätoiminta)
    o YMPÄRISTÖ (ympäristökasvatus)
  • Soittamalla lahjoitusnumeroomme 0600 10999. Puhelun hinta on 10 € (+ pvm.), josta 9,11 € menee suoraan lahjoitukseen. Puhelun tuotto ohjautuu lasten ja nuorten susi/suurpetotoimintaan.
  • Lähettämällä tekstiviestin, jossa ilmoitat lahjoittamasi summan (5 €, 10 €, 20 €, 30 € tai 40 €) esim. näin: 40 LUONTO numeroon 16588.
  • Liittymällä Luonto-Liiton jäseneksi tai kannatusjäseneksi tai antamalla lahjaksi Luonto-Liiton jäsenyyden.
  • Muistamalla Luonto-Liittoa testamenttilahjoituksella. Tekemällä testamenttilahjoituksen arvokas lahjasi menee kokonaisuudessaan ilman veroja luonnonsuojelutyöhön ja lasten ja nuorten ympäristökasvatukseen. Kysy lisää: toiminnanjohtaja Riku Eskelinen, 050 572 7782, riku.eskelinen(a)luontoliitto.fi.
 
Rahankeräyslupamme näet klikkaamalla tästä.