Luonto-Liiton susiryhmä protestoi Ruotsin susijahtia vastaan

Ruotsissa ollaan tappamassa susia huolimatta suden äärimmäisestä sisäsiittoisuudesta

 

Luonto-Liiton susiryhmä järjestää solidaarisuusmielenosoituksen Helsingissä tiistaina 20.12. kello 14 Ruotsin suurlähetystön edessä Ruotsin susien ja ruotsalaisen suurpedonsuojelunjärjestö Svenska Rovdjursföreningen toiminnan tueksi. Useat kansainväliset luonto- ja eläinjärjestöt ovat tuominneet Ruotsin susijahdin.

Ruotsi sivuuttaa kansan, tutkijoiden ja asiantuntijoiden mielipiteen susikysymyksissä

 

Ruotsissa on myönnetty yhteensä 75 tappolupaa sudelle kannanhoidollisena toimenpiteenä ja susijahdin on määrä alkaa ensi vuoden alussa 2.1.2023. Viranomaiset perustelevat päätöstään susijahdin aloittamisesta konfliktien hillitsemisellä, vaikka mielipidemittausten mukaan 79% ruotsalaisista kannattaa susien läsnäoloa ja sanoo, että suurpetojen tulisi pystyä elämään koko Ruotsin alueella.

Science-lehdessä julkaisemassa artikkelissa *) yli kymmenen ruotsalaista susitutkijaa sekä tutkijoita Italiasta ja Yhdysvalloista sanovat, että Ruotsin susikanta on äärimmäisen sisäsiittoinen ja susikannan pieneneminen edelleen pahentaa susien sisäsiittoisuutta.


Lisäksi Ruotsin maataloustieteellinen yliopiston (SLU) tekemä tutkimus osoittaa, että susien hyökkäykset tuotantoeläimiin ovat Ruotsissa erittäin vähäisiä ja vähenevät edelleen. Ruotsin vakuutustilastot osoittavat, että susien koirille aiheuttamat vammat ovat alle yhden prosentin 
verran verrattuna liikenneonnettomuuksiin tai muihin koirien loukkaantumisiin.

 

”On edesvastuutonta, että Ruotsin viranomaiset jättävät huomiotta tutkijoiden mielipiteet sekä  tosiasiat ja syyttävät sutta maaseudun ongelmista. Susijahti on vastoin tutkijoiden ja asiantuntijoiden suosituksia ja vakavassa ristiriidassa koko maailmaa uhkaavan luontokadon kanssa”, sanoo Luonto-Liiton suurpetovastaava Francisco Sánchez Molina.

 

Suden kannanhoidollinen metsästys uhkaa Skandinavian pientä susikantaa

 

Susi on EU:n luontodirektiivin sekä Bernin yleissopimuksen kautta lailla tiukasti suojeltu laji Ruotsissa. Suden metsästäminen voidaan sallia vain erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa. EU:n luontodirektiivin mukaan suojelusta voi poiketa vain sellaisessa tilanteessa, jossa muita vaihtoehtoja ei ole saatavilla, eikä yhden yksilön tappaminen heikennä lajin suotuisan suojelutason (luontodirektiivi 16.1).

 

”Ruotsissa elää tällä hetkellä arviolta noin 400 sutta ja geneettisesti elinkelpoisen susikannan pitäisi olla noin 1000 -2000 susiyksilöä. Sudet tarvitsevat lisäksi geenivirtaa muista susipopulaatiosta. Kannahoidollinen metsästys uhkaa Skandinavian pientä susikantaa”, sanoo Svenska Rovdjursföreningenin varapuheenjohtaja Anna-Karin Lieber.

 

Luonto-Liitto muistuttaa, että esimerkiksi Espanja ja Slovakia on kieltänyt sudenmetsästyksen. Espanjassa on arviolta 2000-2500 sutta, ja Slovakiassa 1000-1800 sutta. 

 

Lisätiedot:

 

Francisco Sánchez Molina

Suurpetovastaava – Campaign Coordinator

Luonto-Liiton susiryhmä – The Wolf Action Group

p. (+358) 44 516 6227

email: francisco.sanchez@luontoliitto.fi

 

Magnus Orrebrant

Svenska Rovdjursföreningenin puheenjohtaja

p. (+46) 705 168931

magnus.orrebrant@rovdjur.se

 

*) https://www.science.org/doi/10.1126/science.add529

Voit lahjoittaa myös

  • Suoraan tilillemme FI6215743007100637 viitteellä 5015010200.
  • Mobile Payn kautta numeroon 50523. Lisää kommenttikenttään haluamasi tuen saaja:
    o LUONTO (Luonto-Liitto, yleinen varainhankinta)
    o HARMAASUSI (susitoiminta)
    o HAPPI (ilmastotoiminta)
    o HONKA (metsätoiminta)
    o YMPÄRISTÖ (ympäristökasvatus)
  • Soittamalla lahjoitusnumeroomme 0600 10999. Puhelun hinta on 10 € (+ pvm.), josta 9,11 € menee suoraan lahjoitukseen. Puhelun tuotto ohjautuu:
    lasten ja nuorten metsätoimintaan tammi – maaliskuussa
    lasten ja nuorten ilmastotoimintaan huhti – kesäkuussa
    lasten ja nuorten itämeritoimintaan heinä – syyskuussa
    lasten ja nuorten susi/suurpetotoimintaan loka – joulukuussa
  • Liittymällä Luonto-Liiton jäseneksi tai kannatusjäseneksi tai antamalla lahjaksi Luonto-Liiton jäsenyyden.
  • Muistamalla Luonto-Liittoa testamenttilahjoituksella. Tekemällä testamenttilahjoituksen arvokas lahjasi menee kokonaisuudessaan ilman veroja luonnonsuojelutyöhön ja lasten ja nuorten ympäristökasvatukseen. Kysy lisää: toiminnanjohtaja Riku Eskelinen, 050 572 7782, riku.eskelinen(a)luontoliitto.fi.
 
Rahankeräyslupamme näet klikkaamalla tästä.