Luonto-Liitto – jo 80 vuotta luonnonsuojelua
Luonto-Liitto on Suomen ainoa lasten ja nuorten oma ympäristöjärjestö. Olemme puhuneet luonnon puolesta jo vuodesta 1943 lähtien. Tavoitteemme on luonnon kanssa tasapainossa elävä ja luontoa kunnioittava yhteiskunta.​
Tule mukaan
Tervetuloa leireille ja kerhoihin
Luonto-Liiton leireillä ja kerhoissa tutkitaan luontoa, leikitään, retkeillään ja opitaan luonnosta. Leireillemme osallistuu yli tuhat lasta ja nuorta vuosittain. Luonto-Liitossa puolustetaan luontoa ja juurrutaan siihen.
Lue lisää
Tule mukaan
Järjestämme retkiä, leirejä, kerhoja, tapahtumia ja kampanjoita. Luonto-Liitto on yhteisö, jonka jäsenenä voit löytää paikkasi ympäristöaktivismin kentällä tai oman tapasi harrastaa luontoa. Tule mukaan sellaisena kuin olet!
Tule mukaan
Lahjoita ympäristötyöhön
Lahjoituksellasi tuet lasten ja nuorten ympäristönsuojelutoimintaa ja Luonto-Liiton pitkäjänteistä ja sinnikästä vaikuttamistyötä. Jokainen lahjoitus on meille tärkeä!
LAHJOITA
Previous
Next

Muutos lähtee pienestä

Luonto-Liitto on lasten ja nuorten ääni ja voima luonnon puolesta.

Tavoitteenamme on yhteiskunta, jossa arvostetaan luonnon moninaisuutta ja sen itseisarvoa. Olemme yhteisö, joka tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuksia harrastaa luonnossa ja vaikuttaa ympäristöasioihin. Teemme sinnikästä luonnonsuojelu- ja ympäristövaikuttamistyötä. 

Järjestämme vuosittain yli 60 luontoleiriä, vähintään 2000 kouluvierailua ja toimintaa noin 150 kerhossa.

Toimintamme ytimessä on ympäristövaikuttaminen. Se ei rajaudu vain kampanjointiin ja aktivismiin, vaan Luonto-Liitossa myös vietetään aikaa luonnossa. Luonto-Liitossa puolustetaan luontoa ja juurrutaan siihen. 

Toimintaryhmät

Virtavesiryhmän nuoret toimivat monimuotoisen virtavesiluonnon puolesta.
Luonnonharrastusryhmä tuottaa materiaaleja ja inspiroi harrastamaan luonnossa.
Metsäryhmä edistää metsiensuojelua Suomessa ja sen lähialueilla.
Susiryhmä suojelee suurpetoja.
Ilmastoryhmä yhdistää nuoret kamppailemaan ilmastokriisiä vastaan.

Tutustu Luonto-Liiton leireihin ja kerhoihin

Luonto-Liiton luontokerhoissa ja leireillä vietetään aikaa luonnossa, leikitään, tutkitaan ja opitaan luonnosta. Retkillä ja leireillämme saa viettää tavallista nykyarkea yksinkertaisempaa ja luonnonläheisempää elämää.  Leirejä ja kerhoja järjestetään ympäri Suomen, ja niille osallistuu vuosittain yli tuhat lasta ja nuorta.

Liitä tai liity jäseneksi – etuna jäsenlehti

Luonto-Liitto on yhteisö, jonka jäsenenä voit löytää oman tapasi harrastaa luontoa tai paikkasi ympäristöaktivismin kentällä – ja voit ohjata myös muita samojen oivallusten äärelle. Voit olla niin aktiivinen jäsen kuin haluat. Osallistumalla aktiivisesti toimintaan pääset tiiviisti osaksi yhteisöämme.

Voit osallistua tapahtumiin jäsenhinnalla ja nauttia jäseneduista, kuten laadukkaista jäsenlehdistä. Sieppo ja Nuorten Luonto tehdään yhteistyössä ammattilaisten ja nuorten avustajien kanssa. Siepossa on runsaasti puuhaa ja ihmeteltävää lapsille.  Nuorten Luonto on Luonto-Liiton lehti nuorilta nuorille. Lehden vakioaiheita ovat ympäristönsuojelu, ympäristöystävällinen elämäntapa, luonnonharrastus ja kulttuuri. 

Lahjoita ympäristötyöhön

Luonto tarvitsee puolustajia. Lahjoituksellasi tuet pitkäjänteistä ja sinnikästä ympäristökasvatus- ja vaikuttamistyötämme. Jokainen lahjoitus on tärkeä.

Seuraa meitä somessa

Osallistu Luontoliiton juhlahaasteeseen!

🎉 Lasten ja nuorten ikioma Luontoliitto täyttää tänä vuonna huikeat 80 vuotta!

☀️ Syntymäpäivän kunniaksi kutsumme kaikki lapset ja nuoret tarttumaan juhlavuoden piirustus- ja kirjoitushaasteeseen.

Haaste on jaettu kahteen osaan:
🖌 Alle 13-vuotiaille järjestämme piirustushaasteen.
🖊 Yli 13-vuotiaille on oma kirjoitushaaste.
Molemmissa haasteissa teemana on monimuotoisen luonnon ihme.

👉 Kurkkaa tarkemmat ohjeet @luontoliitto profiilin linkistä.

Osallistujien kesken arvotaan kymmeniä kirjapalkintoja ja myös kunniamainintoja on luvassa! Haaste käynnistyy 1.2. ja päättyy 8.5.2023.

Haaste huipentuu kunniamainittujen näyttelyyn keskustakirjasto Oodissa Ympäristöseikkailu-tapahtumassa 29.9.–1.10.2023. Juhlahaaste järjestetään yhteistyössä @kirjailijapaivituulikkikoskela kanssa.

#luontoliitto80 #luontoliitto1943 #MuutosLähteePienestä #kirjoitushaaste #piirustushaaste

Mitä kauneinta helmikuun ensimmäistä päivää!☀️

Helmikuun uskotaan saaneen nimensä jäähelmistä, joita syntyy puiden oksille suojasäiden jälkeen pakkasilla.💧❄️

Talviluonto on täynnä kauniita yksityiskohtia, kun pysähtyy tarkkailemaan ympäristöä, eikö?

#helmikuu #luontoliitto #MuutosLähteePienestä

😎 Kesätöihin luonnon helmaan Luontoliiton kesäleireille?

🍀 Lähde mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan ikimuistoisia luontoleirejä lapsille, nuorille ja perheille.

☀️ Luontoliiton kesäleireillä ollaan luonnossa ja opitaan siellä, tutkitaan, retkeillään, leikitään ja taiteillaan. Jokaisen leirin ohjelma on yksilöllinen, jonka leiritiimi luo kevään aikana, niin että jokainen pääsee tuomaan mukaan omaa osaamistaan.

Haemme piirien järjestämille kesäleireille leirinjohtajia, ohjaajia, apuohjaajia, kokkeja ja apukokkeja! (Löydät tällä hetkellä avoimet kesäleirirekryt @luontoliitto profiilin linkistä.)

👀 Psst. Kiinnostaisiko hakea mukaan, mutta kaipaisit lisää osaamista ympäristökasvatuksesta?
📍 Luontoliiton Hämeen piiri järjestää 17.-19.2. Leiriohjaajakoulutuksen Kangasalassa. Ilmoittaudu 5.2. mennessä! (linkki biossa)
📍 Luontoliiton Uudenmaan piiri järjestää 10.-12.3. Leiriohjaajakoulutuksen Helsingssä. (linkki biossa)

Koulutuksissa käydään läpi ympäristökasvatuksen perusteita, ja päästään suunnittelemaan luontoleirin ja -kerhon ohjelmia käytännön harjoitusten avulla. Kurssin aikana opitaan ottamaan huomioon erilaisia turvallisuuskysymyksiä ja mahdollisia ongelmatilanteita. Koulutus antaa työkaluja omaan ohjaajuuteen, käytännönläheisiä vinkkejä ja menetelmiä, joiden avulla pääset rakentamaan luontoleirien ja -kerhojen ohjelmaa eri kohderyhmille. Koulutus antaa valmiudet toimia ohjaajana kaikilla Luontoliiton leireillä ja kerhoissa.💚

🦔 Luontoliiton uudet somevaikuttajat Aura, Anna ja Sommer kävivät Nuuksion Haltia Lake Lodgessa suunnittelemassa videosisältöjä Luontoliiton YouTubeen ja TikTokiin. Luit oikein, Luontoliitto on vihdoin TikTokissa!🥳

🔎 Näkökulmia luonnon tutkailuun on yhtä monia kuin luonnossa liikkujia ja luonnonsuojelijoitakin. Siksi porukkaan voi yhä hakea matalalla kynnyksellä mukaan kaikki nuoret, jotka ovat kiinnostuneita oppimaan tekemään videoita eri somekanaviin – nuorilta nuorille.

💙 Kiitos Haltia Lake Lodge upeista puitteista. Sellaista asiaa kuin huono sää ei ole olemassakaan. Ulos mennessä kyse on vain pukeutumisesta ja asenteesta. Ja tunnelmallisissa sisätiloissa kelpaa fiilistellä huikaisevaa Nuuksion järvimaisemaa, vaikka tammikuinen taivas piiskaisi vettä ja räntää.🌧🌨

@haltialakelodge #haltialakelodge #nuuksio #LuontoLiitto80 #MuutosLähteePienestä

📣 💯 Tämän viikon keskiviikkona 25.1. käynnistyy uusi matalan kynnyksen yhteinen säännöllinen Liittoudu! -tapahtuma ympäri Suomen. Tapahtumat järjestetään alueellisten piirijärjestöjen paikkakunnilla, ja ne alkavat klo 18 yhteisellä valtakunnallisella alustuksella.

❓Kenelle: Samalla alueella asuvat luontoliittolaiset ja toiminnasta kiinnostuneet. Jos olet, olet ollut tai haluaisit olla esimerkiksi Luontoliiton piirijärjestön toimija, kouluvierailija, kerhonohjaaja, leirinohjaaja, toimintaryhmäläinen, kouluttaja tai retkeilijä.

❓ Mitä: Liittoudu! -tapahtuma on kaikkien luontoliittolaisten matalan kynnyksen yhteinen säännöllinen tapaaminen. Tapaamiset järjestetään noin kaksi kertaa keväisin ja syksyisin 25.1. alkaen.

❓ Miksi: Tapaamiset järjestetään alueellisten ympäristötoimijoiden yhteen tuomiseksi, uusien toimijoiden löytämiseksi, alueellisen toiminnan tukemiseksi ja inspiraatioksi (asiantuntijaluennot, vertaisoppiminen, työpajat…) sekä luontoliittolaisen yhteisöllisyyden kasvattamiseksi.

❓Missä: Ympäri Suomea Luontoliiton piirijärjestöjen järjestämänä. Tällä hetkellä paikkakuntia ovat Helsinki, Turku, Tampere, Vaasa ja Jyväskylä. Jos kaupungissasi ei järjestetä Liittoudu! -tapahtumaa, mutta haluaisit tulla silti mukaan, niin tule mukaan yhteiseen alustukseen ja jatkamme "kodittomien" kanssa etäyhteydellä.

ℹ️ Lisätietoja: www.luontoliitto.fi/liittoudu/ tai linkki profiilissa

Liittoudutaan keskiviikkona ympäri Suomen!🤩
#LuontoLiitto80 #LuontoLiitto1943 #MuutosLähteePienestä

Valokuva: Aino Huotari

Hippiäinen on Euroopan pienin lintu. Se painaa vain 4,5-7 grammaa.

Osa Suomen hippiäiskannasta heittäytyy oikeksi hurjapäiksi, ja ne talvehtivat Suomessa. Ankara talvi voi olla kohtalokas. Kuvassa on yksi rohkea yksilö.

Mukavaa viikonloppua!💛

Kiitos kuvasta @mattunen

#hippiäinen #LuontoLiitto80 #MuutosLähteePienestä

Luonto-Liitto on mukana yli 60 muun järjestön kanssa Oikeudenmukainen siirtymä nyt! -kampanjassa.

Kampanja esittelee oikeudenmukaisen ekologisen siirtymän periaatteet ja se kannustaa kevään kansanedustajaehdokkaita sitoutumaan niihin.

Oikeudenmukaisen ekologisen siirtymän periaatteet koostuvat kymmenestä kohdasta, jotka järjestöt ja kirkko ovat laatineet yhdessä. Periaatteet tukevat toimia, joilla edistetään ilmastoneutraaliin talouteen siirtymistä oikeudenmukaisesti niin, ettei mikään alue tai kukaan kärsi murroksesta.

Periaatteissa vaaditaan muun muassa
🌱 Tulevat sukupolvet huomioivia etupainotteisia ilmasto- ja luontokatotoimia.
🌱 Siirtymäaloilla työskentelevien ihmisten tunnistamista ja tukemista.
🌱 Osaamiseen panostamista.
🌱 Kustannusten oikeudenmukaista jakoa.

Kampanjasta lisää: oikeudenmukainensiirtyma.fi

#OikeudenmukainenSiirtyma #Luontoliitto #MuutosLähteePienestä

🤩 BINGO! Nappaa tästä Talviseurannan bingo mukaan retkelle.💙

🐇 Bingo on suunnattu lapsille ja kasvattajille, mutta se sopii kaiken ikäisille talven seikkailijoille.

✍ Bingoa voi käyttää digitaalisesti, tai sen voi tulostaa Talviseurannan nettisivuilta. (linkki profiilissa)

☃ Jaa halutessasi täytetty bingo Instagramissa ja tägää mukaan @luontoliitto ja lisää hashtag #talviseuranta, niin voimme jakaa bingorivejänne ja talven taikaa!

#LuontoLiitto #talviseuranta #MuutosLähteePienestä #bingo #ympäristökasvatus #kasvattaja

Luonto-Liitto tarjoaa talvilomalla leirejä ja retkiä lapsille ja nuorille Tampereella sekä Helsingissä! Nappaa paikkasi ajoissa riemukkaista talvitapahtumista luonnon äärellä.⛄️

Luonto-Liiton Hämeen piiri (@luontoliitto_hame) järjestää kaksi leiriä:
❄️ Alakoululaisten talvileiri 27.2.-1.3.2023
❄️ Perheiden talvileiri 1.-3.3.2023
Löydät lisätietoa @luontoliitto profiilin linkistä.

Luonto-Liiton Uudenmaan piiri (@luppiry) järjestää kaksi leiriä ja retkeä:
❄️ Talvinen retki Bengtsårin leirisaarelle 23.-26.2.2023
❄️ Nuortenleiri Luukissa 24.-26.2.2023
❄️ Perheiden päiväretki Nuuksion Sorlammille 25.2.2023
❄️ Perheiden päiväretki Seurasaareen 26.2.2023
Löydät lisätietoa @luontoliitto profiilin linkistä!

#luontoliitto
#tapahtumat
#perheretki
#MuutosLähteePienestä
#LuontoLiitto80
#LuontoLiitto1943

Milloin lumikko vaihtaa talvipukuun, entä miksi linnun jalat eivät jäädy? Kenen pienet jäljet näkyvät lumessa? Nyt on oikea aika lähteä ulos tutkimaan talvista luontoa!🔎🐭

👩🏼‍🏫 Luonto-Liitto järjestää maksuttoman Talvinen luonto -etäkoulutuksen ke 11.1.2023 klo 17-18:30. Kouluttajana toimii ympäristökasvatuspäällikön sijainen Ilona Tuovinen.

❄️ Koulutuksessa on matalan kynnyksen tietoa, vinkkejä ja materiaalia talviluonnon tutkimiseen lasten ja nuorten kanssa. Koulutuksessa tutustutaan myös Luonto-Liiton Talviseurantaan.

❄️ Koulutus on suunnattu kasvattajille, luontokerhojen, -leirien ja retkien ohjaajille sekä kaikille luonnosta kiinnostuneille.

👉🏼 Ilmoittaudu mukaan @luontoliitto profiilin linkistä! Saat sähköpostiisi muistutusviestin ennen koulutusta ja materiaalit jälkeenpäin.

#talviluonto #ympäristökasvatus #talviseuranta #luontoliitto #luontoliitto1943 #MuutosLähteePienestä

Kuva lumikosta: Teemu Saloriutta

Tee luonnon, yhteiskunnan ja itsesi kannalta paras uudenvuodenlupaus: LÄHDE MUKAAN LUONTO-LIITON TOIMINTAAN!

💯 LIITTOUDU! -tapahtumat ovat erinomainen tilaisuus vanhojen, nykyisten ja uusien kohdata ja tulla mukaan Luonto-Liiton toimintaan!

❓ MITÄ: Liittoudu! on kaikkien luontoliittolaisten uusi matalan kynnyksen yhteinen säännöllinen tapahtuma. Tapahtumat järjestetään alueellisten piirijärjestöjen paikkakunnilla.

⚧ KENELLE: Liittoudu! -tapahtumiin kokoontuvat samalla alueella asuvat luontoliittolaiset ja toiminnasta kiinnostuneet. Jos olet, olet ollut tai haluaisit olla esimerkiksi Luonto-Liiton piirijärjestön toimija, kouluvierailija, kerhonohjaaja, leirinohjaaja, toimintaryhmäläinen, kouluttaja, retkeilijä, osallistuja tai muuten vain Luonto-Liiton paikallisesta toiminnasta kiinnostunut, tule mukaan Liittoudu! -tapahtumaan ja pääset mukaan toimimaan alueesi muiden ympäristötoimijoiden kanssa.

👀 MIKSI: Alueellisten ympäristötoimijoiden yhteen tuomiseksi, uusien toimijoiden löytämiseksi, alueellisen toiminnan tukemiseksi ja inspiraatioksi (asiantuntijaluennot, vertaisoppiminen, työpajat…) sekä luontoliittolaisen yhteisöllisyyden kasvattamiseksi.

⏰ MILLOIN: 25.1.2023 järjestetään ensimmäinen Liittoudu! -tapaaminen. Tapahtuma alkaa klo 18 yhteisellä valtakunnallisella alustuksella.
Tapahtumia järjestetään jatkossa noin kaksi kertaa keväisin ja syksyisin 2023 alkaen.

📍 MISSÄ: Ympäri Suomea Luonto-Liiton piirijärjestöjen järjestämänä. Tällä hetkellä mahdollisia paikkakuntia ovat 25.1. tapahtumaan ovat ainakin Helsinki, Turku, Tampere, Jyväskylä, Vaasa, Oulu ja Joensuu.

📣 Jos kaupungissasi ei järjestetä Liittoudu! -tapahtumaa, mutta haluaisit tulla silti mukaan tai järjestää tapahtuman. Tule mukaan yhteiseen alustukseen klo 18 ja jatkamme "kodittomien" kanssa etäyhteydellä.

ℹ️ Lisätietoja: https://luontoliitto.fi/liittoudu/

♻️ Vastauksia kysymyksiin ja lisätietoja Luonto-Liiton vapaaehtoisvastaavalta: ville.laitinen(a)luontoliitto.fi / 044 700 61 13

Loistavaa uutta vuotta 2023 pienille ja isoille luonnonystäville! ⭐️💗⭐️

🥳 Tulevana vuotena käynnistyy Luonto-Liiton 80-vuotisjuhlavuosi, ja juhlistamme pitkää taivalta yhdessä luonnossa sekä kulttuuriväen kanssa!

Kuva: Teemu Saloriutta

#uusivuosi #MuutosLähteePienestä #luontoliitto #luontoliitto1943

⭐️❤️ Luonto-Liitto toivottaa rauhaisaa ja luontoystävällistä joulua!

Ps. Luonto-Liiton some rauhoittuu lomailemaan. Palataan 9.1.2023!

Kuvitus: Kseniya Chapkevich

#joulu #joulukalenteri #luontoliitto #MuutosLähteePienestä

Talvisen luonnon hiljaisuuden keskellä voi kuulla koputusta. Pysähtyneeltä vaikuttava luonto yllättää ja pian tikka lennähtää ohi. Ihana piristys talviluonnossa!💙

Tiesitkö, että tikkojen hakkaamat pesäkolot ovat erityisen tärkeitä muille kololinnuille? Tikka hakkaa vuosittain uuden pesän ja vanha kolo jää muiden lintujen iloksi.

#joulukalenteri #luontoliitto #MuutosLähteePienestä #suomenluonto

Hyvää talvipäivänseisausta! Tänään päivä on lyhimmillään eli maapallon pohjoinen pallonpuolisko on kallistunut kauimmaksi Auringosta. Nyt päivät pitenevät hitaasti mutta varmasti.☀️

#talvipäivänseisaus #joulukalenteri #luontoliitto #suomenluonto #MuutosLähteePienestä

Suurpedoilla on tärkeä rooli ekosysteemeissä huippupetoina.🌲🐻

🐺 Luonto-Liiton susiryhmän toiminta on avointa kaikille kiinnostuneille, ja jokaiselle vapaaehtoiselle on tilaa ryhmässä.

Tällä hetkellä toiminnan ja tiedottamisen pääpainona on susiin ja muihin eläimiin kohdistuvan salametsästyksen torjunta, vaikuttaminen lasten ja nuorten parissa sekä rakentavien käytäntöjen edistäminen susikonfliktien ratkaisemiseksi.

Kuva: Kaisa Nyberg
@kaisanyb3rg

#joulukalenteri #susiryhmä #oikeusollasusi #luontoliitto #MuutosLähteePienestä

Voit lahjoittaa myös

  • Suoraan tilillemme FI6215743007100637 viitteellä 5015010200.
  • Mobile Payn kautta numeroon 50523. Lisää kommenttikenttään haluamasi tuen saaja:
    o LUONTO (Luonto-Liitto, yleinen varainhankinta)
    o HARMAASUSI (susitoiminta)
    o HAPPI (ilmastotoiminta)
    o HONKA (metsätoiminta)
    o YMPÄRISTÖ (ympäristökasvatus)
  • Soittamalla lahjoitusnumeroomme 0600 10999. Puhelun hinta on 10 € (+ pvm.), josta 9,11 € menee suoraan lahjoitukseen. Puhelun tuotto ohjautuu:
    lasten ja nuorten metsätoimintaan tammi – maaliskuussa
    lasten ja nuorten ilmastotoimintaan huhti – kesäkuussa
    lasten ja nuorten itämeritoimintaan heinä – syyskuussa
    lasten ja nuorten susi/suurpetotoimintaan loka – joulukuussa
  • Liittymällä Luonto-Liiton jäseneksi tai kannatusjäseneksi tai antamalla lahjaksi Luonto-Liiton jäsenyyden.
  • Muistamalla Luonto-Liittoa testamenttilahjoituksella. Tekemällä testamenttilahjoituksen arvokas lahjasi menee kokonaisuudessaan ilman veroja luonnonsuojelutyöhön ja lasten ja nuorten ympäristökasvatukseen. Kysy lisää: toiminnanjohtaja Riku Eskelinen, 050 572 7782, riku.eskelinen(a)luontoliitto.fi.
 
Rahankeräyslupamme näet klikkaamalla tästä.