Hyvää joulua!
Muista läheistäsi aineettomalla joululahjalla. Kun lähetät Luontoliiton sähköisen joulukortin, annat lahjan kahdelle – läheisellesi ja luonnolle. Joulukorteissa on upeita Aarni Holapan luontokuvia.
Lapselle tai nuorelle voit antaa joululahjaksi jäsenyyden ja ihania lukuhetkiä Siepon tai Nuorten luonnon parissa. Liitä lapsi tai nuori Luontoliiton jäseneksi ennen 10.12., niin hän saa ylimääräisen lahjalehden.
Psst. Mikä tekee joulun odotuksesta kutkuttavan jännittävää? Tietysti Luontoliiton somejoulukalenteri! Ota kalenteri seurantaan Instagramissa ja Facebookissa.

Luontoliitto on lasten ja nuorten ääni ja voima luonnon puolesta. Tavoitamme joka vuosi kymmeniä tuhansia nuoria ja tarjoamme heille mahdollisuuksia harrastaa luonnossa ja vaikuttaa ympäristöasioihin.
Järjestämme vuosittain yli 70 luontoleiriä ja -retkeä ja vähintään 200–300 kouluvierailua sekä tuemme yli 160 kerhon toimintaa.
Luontoliitossa vietetään aikaa luonnossa, puolustetaan luontoa ja juurrutaan siihen. Varhain syntynyt luontosuhde kantaa läpi elämän.


Joulukalenteri pyörähtää käyntiin pe 1.12.
Tällä viikolla perjantaina vietetään joulukuun ensimmäistä päivää. Se tarkoittaa myös Luontoliiton perinteisen somejoulukalenterin käyntiin

Anna lahjaksi Luontoliiton jäsenyys – jäsenelle upea lehti ja muitakin etuja
Heitä pukinkonttiin tänä vuonna pehmeä paketti: Luontoliiton jäsenyys. Jäsenet saavat lasten luontolehti Siepon tai

Lähetä sähköinen joulutervehdys ja tee hyvä teko
Luontoliiton joulukortteja on nyt saatavilla myös sähköisenä versiona. Voit valita viidestä eri kuvasta mieluisimman

Luontoliitto ja Kaakkois-Suomen Xamk tekevät yhteistyötä
Luontoliitto ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk tarjoavat uusia mahdollisuuksia yhteisöpedagogian opiskelijoille Luontoliitto ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Luontoliiton metsäryhmä pyytää valtuustoryhmiä ilmoittamaan päivitetyn kantansa Stansvikin rakentamisesta
Metsäryhmän Kaadetaan kaava, ei metsää -kampanja on lähettänyt Helsingin kaupungin valtuustoryhmille pyynnön, että nämä

Luontoliitto etsii yliopistoharjoittelijaa Kevätseurantaan
Helmikuun alussa alkavaan harjoitteluun haetaan luonnontieteellisen alan opiskelijaa, jolla on paloa edistää suomalaisten luonnontuntemusta.




Toimi ja vaikuta Luontoliiton toimintaryhmissä
Luonto tarvitsee puolustajia! Luontoliiton toimintaryhmissä toimimme hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Pääset suojelemaan luontoa ja tekemään ympäristövaikuttamistyötä.
Mukaan ovat tervetulleita kaikki – innostus ja kiinnostus luonnonsuojeluun riittävät!
Osallistu paikallistoimintaamme
Luontoliitto toimii ympäri Suomen. Piirit järjestävät leirejä, retkiä ja muita tapahtumia.
Tutustu oman alueesi toimintaan klikkaamalla karttaa. Katso myös tapahtumakalenterista ajankohtaiset tapahtumat!
Tutustu leireihin ja kerhoihin
Luontoliiton luontokerhoissa ja leireillä vietetään aikaa luonnossa, leikitään, tutkitaan ja opitaan luonnosta. Leireillä saa viettää tavallista nykyarkea luonnonläheisempää elämää.
Leirejä ja kerhoja järjestetään ympäri Suomen, ja niille osallistuu vuosittain yli tuhat lasta ja nuorta.


Luontoliitto toteuttaa maksuttomia kouluvierailuja peruskouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa.
Tule mukaan!
Muutos lähtee pienestä.
Liity tai liitä jäseneksi – saat jäsenlehtemme
Jäsenenämme olet mukana tekemässä tärkeää ympäristökasvatustyötä ja pääset nauttimaan luonnosta ja monipuolisesta toiminnastamme. Tapaat muita luonnosta kiinnostuneita ja saat jäsenlehtemme Siepon tai Nuorten Luonnon.
Jäsenenä voit myös osallistua tapahtumiin jäsenhinnalla ja nauttia jäseneduista.
Luontolehti Sieppo
Sieppo on sadunhohtoinen luontolehti, jossa on puuhia, sarjakuvia, luonnontiedettä, fantasiaa, luontoretkivinkkejä ja tehtäviä. Lehti on tarkoitettu päiväkoti- ja alakouluikäisille, ja se vahvistaa lukijoidensa osallisuutta rohkaisemalla lapsia seikkailemaan, havainnoimaan ja tekemään taidetta luonnossa.

Nuorten Luonto
Nuorten Luonto on lehti nuorilta nuorille. Lehden vakioaiheita ovat ympäristön-suojelu, ympäristöystävällinen elämäntapa, luonnonharrastus ja kulttuuri.


Tule vapaaehtoiseksi
Haluatko vapauttaa virtavesiä? Suojella metsiä tai susia? Kirjoittaa tai kuvata? Toimia kouluvierailijana tai somevaikuttajana? Tutustu toimintamme ja tule mukaan juuri sellaisena kuin olet.