Toiminta

Luonto-Liiton toimintakenttä on laaja. Järjestämme lasten ja nuorten luontoleirejä ja -kerhoja, teemme ympäristöaiheisia kouluvierailuja ja vaikutamme valtakunnallisilla kampanjoilla, kuten Älä osta mitään -päivän ja Kevätseurannan kautta. 

Yhdessä Luonto-Liiton asiantuntijoiden kanssa nuoret jäsenemme kampanjoivat hupenevien metsien, lämpenevän ilmaston, haavoittuvien vesistöjen ja lajikadon pysäyttämisen puolesta.

Kaikki ovat tervetulleita mukaan toimintaamme: lapset, nuoret, aikuiset, kasvattajat ja opettajat!

Kerhot & leirit

Luonto-Liitto on järjestänyt lasten ja nuorten leirejä ja kerhoja jo vuodesta 1951. Joka vuosi leireille osallistuu yli tuhat lasta ja nuorta. Leirejä pidetään ympäri Suomen Hangosta Lapin tuntureille. Leireillä tutustutaan luontoon, telttaillaan, seikkaillaan ja koetaan huikeita luontoelämyksiä. Joskus leireillä solmitut ystävyysuhteet kantavat halki elämän.

Toimintaryhmät

Haluatko olla mukana toimittamassa Luonto-Liiton lehtiä? Miettiä kulutuskysymyksiä? Suojella metsiä, virtavesiä, Itämerta tai Suomen suurpetoja? Opetella järjestötoiminnan kiemuroita? Meillä saat olla mukana seikkailuissa ja vaikuttaa luonto- ja ympäristöaiheisiin liittyviin päätöksiin. Innostus ja kiinnostus riittää!

Piirit

Luonto-Liitto järjestää toimintaa ympäri Suomen. Voit olla mukana ruohonjuuritason toiminnassa omalla paikkakunnallasi tai vaikuttaa valtakunnallisesti. 

Piirit järjestävät vaihtelevasti mm. retkiä, leirejä, työpajoja, tapahtumia, kampanjoita – sinä päätät millaisessa toiminnassa haluat olla mukana! Tärkeintä on, että tulet mukaan!

Kasvattajille

Opettajat, ohjaajat, vanhemmat – kaikki lasten ja nuorten kanssa puuhastelevat! Luonto-Liitto tarjoaa monipuolisesti erilaisia koulutuksia, materiaaleja ja vinkkejä ympäristökasvatuksen ja luontoharrastuneisuuden tueksi. Kaiken keskiössä on lapsen ja nuoren luontosuhteen kehittyminen sekä omaan lähiluontoon tutustuminen. 

Kampanjat

Luonto-Liitto tunnetaan monesta kampanjastaan: esimerkiksi Älä osta mitään -päivää ja Kevätseurantaa on vietetty jo kymmenien vuosien ajan. Uudempia tulokkaita ovat mm. toimintaryhmien omat kampanjat, kuten metsäryhmän Kaadetaan kaava, ei metsää! -kampanja. Jokaisella kampanjallamme on tärkeä merkitys yhteiskunnallemme ja sen kehitykselle. 

Voit lahjoittaa myös
  • Suoraan tilillemme FI6215743007100637 viitteellä 5015010200.
  • Mobile Payn kautta numeroon 50523. Lisää kommenttikenttään haluamasi tuen saaja: o LUONTO (Luonto-Liitto, yleinen varainhankinta) o HARMAASUSI (susitoiminta) o HAPPI (ilmastotoiminta) o HONKA (metsätoiminta) o YMPÄRISTÖ (ympäristökasvatus)
  • Syyskuun loppuun saakka soittamalla lahjoitusnumeroomme 0600 10999. Puhelun hinta on 10 € (+ pvm.), josta 9,11 € menee suoraan lahjoitukseen. Puhelun tuotto ohjautuu lasten ja nuorten ilmastotoimintaan.
  • Lähettämällä tekstiviestin, jossa ilmoitat lahjoittamasi summan (5 €, 10 €, 20 €, 30 € tai 40 €) esim. näin: 40 LUONTO numeroon 16588.
  • Liittymällä Luonto-Liiton jäseneksi tai kannatusjäseneksi tai antamalla lahjaksi Luonto-Liiton jäsenyyden. (LINKKI: LIITTYMÄLLÄ – LIITY-sivulle)
  • Muistamalla Luonto-Liittoa testamenttilahjoituksella. Tekemällä testamenttilahjoituksen arvokas lahjasi menee kokonaisuudessaan ilman veroja luonnonsuojelutyöhön ja lasten ja nuorten ympäristökasvatukseen. Kysy lisää: toiminnanjohtaja Riku Eskelinen, 050 572 7782, riku.eskelinen(a)luontoliitto.fi.
Rahankeräyslupamme näet klikkaamalla tästä.