Suomen lepakkolajit
Suomessa on havaittu kolmetoista lajia, joista viisi on yleisiä.
Yleiset lajit
Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii)
(kuva: Markku Lappalainen)
Maamme yleisin ja laajimmalle levinnyt lepakkolaji on pohjanlepakko. Sitä voi tavata lähes kaikkialta, joskin Lapista havaintoja tulee harvakseltaan.
Pohjanlepakko on perusväriltään tumma – naama ja lenninräpylät ovat ruskeanmustia ja turkkikin mustanpuhuva. Hauskan kaksivärisyyden tuo selän karvojen kärkien kullankeltainen sävy. Myös kaulalla on kellertävä alue.
Pohjanlepakko on kestävä lentäjä, joka suosii melko avaria maisemia. Se ei yleensä puikkelehdi lehvästössä vaan lentelee mieluusti pihoissa tai teiden varsilla, jopa kaupunkimiljöössä katulampun valossa. Pohjanlepakko lentää melko korkealla, 5–10 metrin korkeudessa. Detektorilla havainnoitaessa lajin kaikuluotausääni kuulostaa maiskuttavalta.
Päiväpiilokseen pohjanlepakko kelpuuttaa erityisesti rakennukset. Talvea se viettää usein yksin tai muutaman lajitoverin seurassa varsin viileissä oloissa kellarissa tai muussa sopivassa paikassa.
Vesisiippa (Myotis daubentonii)
(kuva: Risto Lindstedt)
Nimensä mukaisesti vesisiipan tapaa usein lentämässä järven pintaa hipoen. Se saalistelee taitavasti pääasiassa surviaissääskiä veden tuntumasta. Jos vesisiippaa pääsee katselemaan lähempää, näkee sen olevan väriltään ruskea. Vatsa on harmahtava.
Pohjanlepakosta vesisiipan ja muutkin siipat erottaa esimerkiksi korvien avulla. Vesisiipan korvat ja korvankansi (korvan tyvellä oleva ihokappale) ovat pitkulaiset, pohjanlepakolla pyöreähköt. Detektorilla vesisiippa kuulostaa rätisevämmältä kuin pohjanlepakko ja rytmikin on paljon nopeampi.
Vesisiippa viettää päivää usein puunkolossa, missä voi olla usean kymmenen naaraan muodostama lisääntymisyhdyskunta. Vesisiipalle kelpaavat asumuksiksi myös siltojen rakenteet ja lepakonpöntöt. Talvella se viihtyy kosteissa luolissa useiden lajitovereiden seurassa. Vesisiippaa tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa.
Viiksisiippa ja isoviiksisiippa (Myotis mystacinus ja Myotis brandtii)
Viiksisiippa (kuva: Markku Lappalainen)
Isoviiksisiippa (kuva: Emma Kosonen)
Viiksisiipat lentävät useimmiten metsäisissä maisemissa. Ne pysyttelevät suojaisissa ympäristöissä ja karttavat varsinkin valoisia aukeita.
Viiksisiippoja on vaikea erottaa toisistaan – detektorilla se ei onnistu, ja ulkonäköön liittyvät tuntomerkit löytyvät lähinnä pienistä, naskalinterävistä hampaista. Koska lepakot ovat rauhoitettuja, niitä voivat käsitellä vain luvan hankkineet henkilöt esimerkiksi tutkimushankkeissa.
Väritykseltään viiksisiipat ovat tummia, isoviiksisiippa on usein ruskeampi ja viiksisiippa lähes musta, mutta sävyissä on paljon vaihtelua. Viiksisiippojen kaikuluotausäänet ovat samantapaisia kuin vesisiipan.
Viiksisiippojen päiväpiilo voi löytyä ullakolta ja talviasumus luolasta. Lajien levinneisyydestä tarvitaan vielä lisätietoja, nykykäsityksen mukaan niitä esiintyy hieman itään painottuen Kainuun korkeudelle asti.
Korvayökkö (Plecotus auritus)
(kuva: Markku Lappalainen)
Korvayökön voi hyvissä olosuhteissa tunnistaa jopa lennosta, sillä sen korvat ovat huikean pitkät. Laji onkin erikoistunut tarkkaan kuunteluun ja taidokkaaseen lentoon. Sen kaikuluotausäänet ovat pääasiassa niin hiljaisia, että se jää helposti detektorilla havaitsematta.
Korvayökön päiväpiilon voi löytää rakennuksista, esimerkiksi vanhojen kirkkojen katonrajassa asustelevia yhdyskuntia tunnetaan. Levossa ollessaan korvayökkö pitää pitkiä korviaan supussa kainalossaan, jolloin tragukset eli korvankannet näyttävät korvalehdiltä ja lajin voi vahingossa määrittää väärin. Pohjoisimmillaan korvayökkö on havaittu Kokkolan tasolta.
Harvinaiset ja harvalukuiset lajit
Ripsisiippa (Myotis nattereri)
(kuva: Markku Lappalainen)
Ripsisiippaa on tavattu vain eteläisestä Suomesta. Lajista on talvehtimishavaintoja Turusta ja Virolahdelta, mutta lisääntymisyhdyskuntia ei ole löydetty.
Ripsisiippa on hankala löytää detektorilla havainnoiden, sillä sen ääni on hiljainen. Lajilla on melko pitkät korvat ja punertava naama. Selän turkki on harmahtavanruskea ja vatsa kauniin valkea. Ripsisiippa suosii reheviä ympäristöjä ja on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi.
Isolepakko (Nyctalus noctula)
(kuva: Emma Kosonen)
Isolepakko on vahva lentäjä, joka muuttaa talveksi leudompiin oloihin. Lajia on tavattu eteläisessä Suomessa usein, mutta selvää lisääntymisyhdyskuntaa ei ole tiedossa. Keväisin isolepakoita on havaittu myös päiväsaikaan, esimerkiksi lintujen muuttoa tarkkailleet luontoharrastajat ovat ilmoittaneet nähneensä suurikokoisen lepakon.
Detektorilla isolepakko on helppo tuntea plip-plop-äänestään. Jotkut voivat kuulla lajin kaikuluotausäänet paljain korvin korkeana sirinänä. Isolepakko on väriltään lämpimän ruskea ja kooltaan Euroopan suurimpia lajeja.
Kimolepakko (Vespertilio murinus)
(piirros: Ari Karhilahti)
Kimolepakko on meillä harvalukuinen laji, jota on havaittu viime vuosina vain muutaman kerran. Kimolepakon väritys on tumma ja selässä on hopeanharmaata. Usein nuoret pohjanlepakot ovat väriltään kimolepakkomaisia, joten kannattaa katsoa tarkasti eläimen korvissa olevia rakenteellisia tuntomerkkejä lajinmääritystä tehdessä.
Pikkulepakko (Pipistrellus nathusii)
Pikkulepakko on pienestä koostaan huolimatta sisukas lentäjä. Lajin on rengastustietojen perusteella todettu Euroopassa muuttaneen talvehtimaan lähes 2000 kilometrin päähän kesäalueeltaan.
Suomessa ensimmäinen pikkulepakon lisääntymisyhdyskunta löytyi Ruotsinpyhtäältä vuonna 2006. Lajin lentotapa on vilkas ja äänet pohjanlepakkoa muistuttavia, mutta korkeampia ja nopeampirytmisiä maiskutuksia.
Vaivaislepakko (Pipistrellus pipistrellus)
Vaivaislepakko on lajistomme uusia tulokkaita. Siitä on vain joitain havaintoja etelärannikon tuntumasta.
Kääpiölepakko (Pipistrellus pygmaeus)
(kuva: Eeva-Maria Kyheröinen)
Kääpiölepakko on erotettu omaksi lajikseen vaivaislepakosta vajaa kymmenen vuotta sitten. Suomesta on raportoitu yksi havainto tästä naapurimaassamme Ruotsissa kohtuullisen yleisestä lajista.
Lampisiippa (Myotis dasycneme)
(kuva: Markku Lappalainen)
Lampisiipasta on maastamme kaksi havaintoa, yhdestä talvehtivasta yksilöstä sekä kahdesta saalistelevasta yksilöstä. Lampisiippa muistuttaa vesisiippaa, mutta on sitä rotevampi ja käyttää maiskuttavampia kaikuluotausääniä.
Etelänlepakko (Eptesicus serotinus)
Uusin lisä lepakkolajistoomme havaittiin maaliskuussa 2008. Lue lisää Suomen Luonto -lehden artikkelista.
Teksti: Eeva-Maria Kyheröinen